Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.11.2023/Pykälä 127


7 Kuntosalimaksu perhekohtaiseksi

 

Valtuutettu Klaavon valtuustoaloite: Kuntosalimaksu perhekohtaiseksi

 

KVALT 15.06.2023 § 76 

 

 

 

Päätösehdotus Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

 

Päätös Valtuutettu Helena Klaavo jätti 15.6.2023 seuraavan aloitteen:

"Valtuustoaloite

Kuntosalimaksu perhekohtaiseksi

Perusteluna, kun useampi perheestä haluaisi käydä "punttisalilla", niin se tulee isommalle perheelle sen verran kalliiksi, ettei heillä välttämättä ole mahdollisuutta enää tätä liikuntamuotoa harrastaa.
Tällä mahdollistettaisiin kaikille kuntalaisille terveyden ylläpitämiseen helppo ja edullinen tapa tähänkin harrastukseen.

Esitän, että kuntosalimaksu muutetaan perhekohtaiseksi.

Siikajoella 15.6.2023
Helena Klaavo
valtuutettu"

 

 

 

KHALL 14.08.2023 § 297 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen sivistystoimen valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SIVLK 20.09.2023 § 81 

 

 

 

Valmistelija Liikuntasihteeri Marko Äijälä

 

 Kuntosalimaksu kunnan omistamilla saleilla on 25 €/puoli vuotta/henkilö Ruukissa, Revonlahdella ja Siikajoenkylällä.Hinta on erittäin maltillinen verrattuna naapurikuntiin tai kaupungeihin.

 

Siikajoen kunta/liikuntatoimi haluaa tukea ja kannustaa perheitä (huom. lapset yli 15 vuotta) koko elämän kestävään kuntosaliharrastukseen.

 

 Perhemaksun myötä on huomioitava tasapuolisuus käyttäjien kesken.

Myös avaintekniset asiat on mietittävä tarkasti.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juha Isomaa

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perhekohtaisen maksun kuntosaleille 60 €/puoli vuotta. Maksu laskutetaan kuten tälläkin hetkellä liikuntasihteerin toimesta.

 

Päätös Jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten.

 

 

 

SIVLK 11.10.2023 § 91 

 

 

 

Valmistelija Liikuntasihteeri Marko Äijälä

 

 Sivistyslautakunta on kokouksessaan 20.9.2023 § 81 jättänyt pöydälle Helena Klaavon valtuustoaloitteen "Kuntosalimaksu perhekohtaiseksi" lisäselvityksiä varten. Käsittelyä jatketaan seuraavassa lautakunnan kokouksessa 11.10.2023.

 

 Liikuntasihteeri Marko Äijälä esittelee asiaa kokouksessa ja kertoo kuntosalien käyttöön, varaukseen, maksuihin ja laskutukseen liittyvistä toimintaperiaatteista.

 

 Kuntosalimaksu kunnan omistamilla saleilla on 25 €/  puoli vuotta/henkilö Ruukissa, Revonlahdella ja Siikajoenkylällä.Hinta on erittäin maltillinen verrattuna naapurikuntiin tai kaupungeihin. Perhemaksuksi Siikajoen kunnan hallinnoimille kuntosaleille olisi kohtuullinen 60 € / 6 kuukautta.

 

Siikajoen kunta/liikuntatoimi haluaa tukea ja kannustaa perheitä (huom. lapset yli 15 vuotta) koko elämän kestävään kuntosaliharrastukseen.

 

 Perhemaksun myötä on huomioitava tasapuolisuus käyttäjien kesken.

Myös avaintekniset asiat on mietittävä tarkasti. Maksu laskutetaan kuten tälläkin hetkellä.  Perhemaksun maksaneen yhden avaimen "takana" on kaikki sen perheen kävijät ja samoin toimitaan ovikoodin kanssa.

 

Kunnan omistavat kuntosalit Sijaitsevat Ruukissa, Revonlahdella sekä Siikajoenkylällä.

 

Salikortin hinta 25 € / 6 kuukautta.

 

Revonlahden ja Siikajoenkylän kuntosalien käytännöt:

Yhteydenotto liikuntasihteeriin joka ohjeistaa sähköpostikäytännöllä asiakasta sekä koulunjohtajaa riittävillä tiedoilla ja koulunjohtaja/rehtori tekee  I loq-sähköavaimen.

 

Avaimesta peritään kunnanhallituksen määräävä panttimaksu, jonka asiakas maksaa kunnan tilille ennen avaimen luovuttamista.

 

Kuntosalimaksu laskutetaan koulusihteerien toimesta kesällä ja vuodenvaihteessa.

 

Ruukin kuntosali käytännöt:

Kuntosalikortti lunastetaan Ruukin pääkirjastosta eli liikuntavälinelai-naamosta.

 

25 € maksun suoritettuaan asiakas saa henkilökohtaisen ovikoodin, joka on kerrallaan voimassa 6 kuukautta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juha Isomaa

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perhekohtaisen maksun kuntosaleille 60 € / 6 kuukautta. Vaihtoehtona on edelleen yksilökohtainen 25 € / 6 kuukautta kuntosalimaksu. Maksu laskutetaan kuten tälläkin hetkellä liikuntasihteerin toimesta.  Perhemaksun maksaneen yhden avaimen "takana" on kaikki sen perheen kävijät ja samoin toimitaan ovikoodin kanssa.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyy perhekohtaisen maksun kuntosaleille 60 € / 6 kuukautta. Vaihtoehtona on edelleen yksilökohtainen 25 € / 6 kuukautta kuntosalimaksu. Maksu laskutetaan kuten tälläkin hetkellä. Perhemaksun maksaneen yhden avaimen "takana" on kaikki sen perheen kävijät ja samoin toimitaan ovikoodin kanssa. Sivistyslautakunta lähettää toimenpiteet tiedoksi hallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Marko Äijälä poistui kokouksesta pykälän aikana ennen päätöksentekoa.

 

 

KHALL 30.10.2023 § 380 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan vastauksen aloitteeseen ja esittää valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 16.11.2023 § 127  

260/12.04.04/2023  

  

 

Päätösehdotus Valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.