Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 69


 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän (HYTE) nimeäminen toimikaudeksi
2021 - 2023

 

KHALL 06.02.2023 § 44 

 

 

 

 Kunnanhallitus § 352 25.8.2021

 

KHALL § 352 Terveydenhuoltolain 12§:n mukaan:
Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hy­vin­voin­tia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kun­nan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vas­ta­taan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten ter­vey­des­tä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on ra­por­toi­ta­va valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hy­vin­voin­ti­ker­to­mus.

Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava pai­kal­li­siin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hy­vin­voin­nin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toi­men­pi­teet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hy­vin­voin­ti- ja terveysosoittimia.

Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vas­tuu­ta­hot. Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä ter­vey­den ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi kunnan on teh­­vä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten ta­ho­jen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yh­tei­­jen kanssa. Jos sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestetty useam­man kunnan yhteistoimintana, yhteistoiminta-alueen on osallistuttava asiantuntijana eri toimialojen väliseen yh­teis­työ­hön sekä sosiaalisten ja terveysvaikutusten arviointiin alu­een kunnissa.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän omis­ta­ja­oh­jaus­ryh­män kokouksessa 14.6.2021 päätettiin että, jäsenkuntien hal­li­tuk­sil­le esitetään, että hyvinvoinnin ja terveyden edis­­mis­työ­tä jatketaan valtuustokaudella 2021 - 2025 nykyisen käy­tän­nön mukaisesti seuraavasti:

- Seutukuntaa laaditaan yhteinen hyvinvointikertomus, jossa so­vi­taan alueelle yhteiset hyvinvoinnin ja terveyden edis­­mi­sen painopistealueet, tavoitteet ja toimenpiteet. Vuosittain laa­di­taan tarkennetut tavoitteet ja niiden toteutumista ar­vioi­daan toiminnan ja talouden vuosikellon mukaisesti.
- Hyvinvointikertomuksen valmistelusta ja hyvinvoinnin ja ter­vey­den edistämisen työn koordinoinnista vastaa seu­tu­kun­nal­li­nen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen joh­to­ryh­mä, johon kunnat ovat nimenneet edustajansa.
- Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnissa joh­to­ryh­män vastuulla ja se kytketään osaksi kunnan stra­te­gia­työ­tä, suunnittelua ja seurantaa.

 

Kj:n esitys:  Kunnanhallitus:

1. nimeää hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen työ­ryh­mään seuraavat henkilöt:

- sivistystoimenjohtaja
- tekninen johtaja
- kunnanjohtaja
- siivous- ja ruokapalvelupäällikkö
- liikuntasihteeri
- kirjastotoimenjohtaja.

2. valitsee tarvittavan määrän luottamushenkilöjäseniä.

3. pyytää yhdistyksiä ja vaikuttajanuoria valitsemaan edus­ta­jan­sa työryhmään.

 

Kh:n päätös: 25.8.2021

Kunnanhallitus:

1. nimesi hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen työ­ryh­mään seu­raa­vat henkilöt:

- sivistystoimenjohtaja
- tekninen johtaja
- kunnanjohtaja
- siivous- ja ruokapalvelupäällikkö
- liikuntasihteeri
- kirjastotoimenjohtaja.

2. valitsi luottamushenkilöjäseniä seuraavasti:

- Aila Mäkisalo
- Riitta-Liisa Salmenkangas
- Hanna Tervakangas.

3. päätti pyytää yhdistyksiä ja vaikuttajanuoria valitsemaan edus­ta­jan­sa työryhmään.

Tämän pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja keskeytti ko­kouk­sen klo 22:52. Kokousta jatketaan maanantaina 30.8.2021 klo 16:30 etäyhteydellä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Siivous-ja ruokapalvelupäällikkö ei ole enää kunnan palveluksessa joten kunnanhallitus toteaa, että hänen jäsenyytensä työryhmässä päättyy eikä tilalle tässä vaiheessa nimetä ketään.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

KHALL 20.02.2023 § 69  

47/00.00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija vt. Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Valtuusto on myöntänyt eron Hanna Tervakankaalle kaikista luottamustoimista 13.10.2022 §126.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee jäsenen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmään Hanna Tervakankaan tilalle.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmään Hanna Tervakankaan tilalle jäseneksi Tapani Yrjänän.