Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 62



 

Vasemmiston valtuustoryhmän valtuustoaloite: Siikajoen kuntaan turvallisemman tilan periaatteet

 

KVALT 25.05.2023 § 62  

228/00.01.03.01/2023  

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaa puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessä tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Siikajoen kuntaan turvallisemman tilan periaatteet

Useat kunnat sekä yhteisöt noudattavat toiminnassaan turvallisemman tilan periaatteita. Aina ei ole
itsestään selvää pyrkiä omalla toiminnallaan rakentamaan yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa
ilmapiiria ja keskustelua, vaikka edellä mainitut asiat ovat ihan perusasioilta.

Jokaisella on oikeus olla Siikajoen kunnan toiminnassa sekä tapahtumissa turvallisesti oma itsensä
väriin, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, kieleen, uskontoon, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen
alkuperään ja syntyperään katsomatta. Jokaisella on myös oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ilman
pelkoa minkäänlaisesta syrjinnästä, häirinnästä, fyysisestä tai verbaalisesta ahdistelusta. Siikajoen
kunnanvaltuuston (KVALT 27.4.2023 §44) hyväksytyssä kuntastrategiassa lukee näin: "Yhteisöllisyys
on kaikista välittämistä ja meillä on turvallista olla oma itsensä." Turvallisemman tilan periaatteet
jalkauttavat kuntastrategiaa käytäntöön.

Muun muassa Suomen YK-liitto, joka on YK-teemoihin keskittyvä kansalaisjärjestö, noudattaa
turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisemman tilan periaatteilla ja toimintatavoilla pyritään
luomaan tila, jossa kaikki pyrkivät omalla toiminnallaan rakentamaan yhdenvertaista, kunnioittavaa ja
avointa ilmapiiriä, sekä keskustelua. Suomen YK-liiton sivuilta löytyy heidän turvallisemman tilan
periaatteet.

Kun turvallisemman tilan periaatteet luodaan Siikajoen kuntaorganisaatioon, on syytä nimetä kunnasta
henkilö, joka toimii häirintäyhdyshenkilönä. Häirintäyhdyshenkilölle voi ilmoittaa turvallisesti
mahdollisia turvallisemman tilan periaatteiden loukkaamisia. On myös hyvä määritellä seuraukset
periaatteiden rikkomisesta ja seurata niitä säännöllisesti. Turvallisemman tilan periaatteet kannustavat
kaikkia Siikajoen kuntaorganisaatiossa luomaan turvallisen ja kunnioittavan ilmapiirin.
Meillä jokaisella on sananvapaus ja oikeus omaan mielipiteeseen, mutta samalla vastuu siitä, mitä
sanoo, miten asiat ilmaisee ja miten toimitaan muita kunnioittaen.

Kunnioittavasti
Vasemmiston valtuustoryhmä
Sinikka Eirola
Matti Pohjola