Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 59


 

Sivistyslautakunnan vaali toimikaudeksi 2023 - 2025

 

KHALL 08.05.2023 § 189 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Sivistyslautakunnan tehtäväalueeseen kuuluvat sivistystoimen hallintopalvelut, varhaiskasvatus, opetuspalvelut ja vapaa - ajan sekä hyvinvointipalvelut.

 

Siikajoen hallintosäännön mukaan sivistyslautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja 6 jäsentä.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

-          asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

-          henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä

-          henkilö joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan  toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuomaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto

1. päättää sivistyslautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,
2. valitsee sivistyslautakuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä
3. nimeää valituista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 25.05.2023 § 59  

173/00.00.01.00/2023  

  

 

Päätösehdotus Valtuusto:

1. päättää sivistyslautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,
2. valitsee sivistyslautakuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä
3. nimeää valituista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Valtuusto:

1. päätti sivistyslautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,

2. valitsi sivistyslautakuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti:

Varsinainen jäsen   Henkilökohtainen varajäsen
Tapani Yrjänä   Jussi Toppila
Aino Liisa Haapakoski   Paula Mustonen
Aini Matinlauri   Iina Sivula
Matti Nivala    Sauli Kallio
Sinikka Eirola   Tanja Lievonen
Risto Niemelä   Juhani Ojanperä
Pekka Mällinen   Seppo Mällinen

3. nimesi valituista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:

puheenjohtaja Tapani Yrjänä
varapuheenjohtaja Sinikka Eirola

4. panee päätöksen täytäntöön 1.6.2023 alkaen.