Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 67


2 Henkilöstökertomus 2022

 

Siikajoen kunnan henkilöstökertomus vuodelta 2022

 

TYÖYHTEI 20.04.2023 § 18 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Hannele Hankala

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2022 käsitellään kunnanhallituksessa. Tätä ennen henkilöstökertomus käsitellään työyhteisötoimikunnassa.

Henkilöstökertomus vuodelta 2022 on liitteenä.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta käsittelee henkilöstökertomuksen ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Työyhteisötoimikunta käsitteli henkilöstökertomuksen ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

Henkilöstökustannukset ja -tuotot lisätään henkilöstökertomuksen sivulle 22, kun tilinpäätöstiedot ovat saatavilla.

 

 

KHALL 15.05.2023 § 197 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Työyhteisötoimikunta on käsitellyt henkilöstökertomuksen ja lähettänyt sen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Henkilöstökertomukseen on lisätty henkilöstökustannukset ja -tuotot sivulle 22.

 

Henkilöstökertomus on tuotu kunnanhallituksen käsiteltäväksi samanaikaisesti kunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kanssa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstökertomuksen 2022 ja lähettää sen valtuustolle tilinpäätöskokoukseen hyväksyttäväksi.

 

Päätös Henkilöstöasiantuntija Hannele Hankala alusti asiaa pykälän 195 käsittelyn aikana klo 16:34 - 17:09.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 15.06.2023 § 67  

150/01.00.02/2023  

  

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.

 

Päätös Hallintojohtaja Tiina Hovi alusti asiaa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.