Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 70



 

Valtuutettu Erkki Loposen valtuustoaloite: Ruukin kuntosalin laitteiden päivittäminen

 

KVALT 23.02.2023 § 24 

 

 

Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaa puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessä tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.                               

Päätös Valtuutettu Erkki Loponen jätti 23.2.2023 seuraavan aloitteen:

"Ruukin kuntosalin laitteiden päivittäminen

Esitän, että kunta antaa määrärahan Ruukin uuden kuntosalin laitteiden hankintaan ja korjaukseen.

Ruukin kylän kuntosali on siirretty tämän vuoden vaihteessa Urheilutalolta,
pesäpallokentän vierestä, Ruukin koulun liikuntahallin yhteyteen. Siirto onnistui hyvin ja salin käyttö on lisääntynyt.

Kuntosalia käytetään yläkoulun ja lukion opetuksessa. Avainkoodin ostaneita (25e/6kk käyttöoikeus) on tällä hetkellä n. 260. Lisäksi kunnan henkilöstö, n.110 hlöä, voi käyttää kuntosalia ilmaiseksi.

Kuntoilulaitteet hankittiin käytettyinä yli 30 vuotta sitten. Suurin osa laitteista on edelleen käyttökuntoisia, mutta joitakin laitteita pitäisi vaihtaa tai korjata. Salille tarvittaisiin myös muutamia nykyaikaisia laitteita kuten juoksumatto ja kuntopyörä.

Siikajoen liikuntasihteerin mukaan investoinnin välitön tarve olisi16.000 - 19500 e.

Esitän, että kunta päättää asiasta jo tänä vuonna, esim kustannuspaikkojen sisäisillä siirroilla, lisätalousarviossa tai viimeistään ensi vuoden talousarviossa.

Siikajoki, Revonlahti 23.2.2023 ,
Erkki Loponen,
kunnanvaltuutettu"

 

 

KHALL 05.06.2023 § 238 

 

 

 

Valmistelija Pertti Severinkangas

 

Liikuntasihteerille on jo ennen aloitteen jättämistä annettu tehtäväksi kuntosalilaitteiden päivittäminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa että osa laitteista uusitaan tänä vuonna ja osa ensi vuonna. Kunnanhallitus esittää valtuustolle tehdyt toimenpiteet ja esittää, että aloite on loppuunkäsitelty.

 

Päätös Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle 20 000 euron lisämäärärahaa vuoden 2023 talousarvioon kuntosalilaitteiden hankintaa varten. Kunnanhallitus toteaa että osa laitteista uusitaan tänä vuonna ja osa ensi vuonna. Kunnanhallitus esittää valtuustolle tehdyt toimenpiteet ja esittää, että aloite on loppuunkäsitelty.

Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

KVALT 15.06.2023 § 70  

38/00.01.03.01/2023  

  

 

Päätösehdotus Valtuusto myöntää 20 000 euron lisämäärärahan vuoden 2023 talousarvioon kuntosalilaitteiden hankintaa varten.

Valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotys hyväksyttiin.