Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 91



 

Varavaltuutettu Aini Matinlaurin valtuustoaloite: Revonlahden 8-tien bussipysäkin odotuskatos

 

KVALT 24.08.2023 § 91  

306/08.01.00.00/2023  

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

 Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Varavaltuutettu Aini Matinlaurin jätti 24.8. seuraavan aloitteen:

"Valtuustoaloite

Valtuustoaloite koskee Revonlahdella kahdeksastien bussi pysäkin odotus katosta. Pysäkki on Keskuskadun ja Revonkaihdin liikkeen kohdalla kahdeksaistiellä Ouluun päin menevillä on odotus katos mutta Raahen päin menevillä ei ole. Nyt tällä hetkellä kulkee useita opiskelijoita Raahessa opiskelemassa ja he odottavat vesisateessa bussia. On aika ikävä mennä kouluun märissä vaatteissa ja eihän sinne voi ottaa vaihtovaatetta. Monikin tuodaan autolla pysäkille, mutta ei siihen voi jäädä kauaksi aikaa odottamaan bussin tuloa.

Revonlahti 24.8.2023
Aini Matinlauri
varavaltuutettu"