Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 102


13 Eriävä mielipide, Ruopsa

 

Valtuutettu Jukka Ruopsan valtuustoaloite: Siikajoen kunta säästämään sähköä

 

KVALT 23.02.2023 § 23 

 

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaa puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessä tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Valtuutettu Jukka Ruopsa jätti 23.2.2023 seuraavan aloitteen:

"Siikajoen kunta säästämään sähköä

Ympäristöministeriö, Kuntaliitto, Motiva ja monet muut instanssit kannustavat kuntia säästämään energiaa kaikissa toiminnoissaan. Erityisesti sähkön hinnan jyrkkä nousu ja riittävyys ovat saaneet myös julkisyhteisöt tarkastelemaan kulutustaan.
Esitän, että Siikajoen kunnan kiinteistöissä toteutetaan sähkönsäästökilpailu. Jokaisessa kiinteistössä olevan mittarin seurannalla pyritään saamaan säästöä kiinteistösähkössä.
Kiinteistöhoitajat ryhtyvät aktiivisesti säätämään hoidossaan olevien kiinteistöjen kulutusta kuitenkin siten, että saavutettu säästö ei vaikeuta kiinteistön käyttöä tai aiheuta vaurioita kiinteistössä.
Jokaisen kiinteistön kulutuksen vertailulukemaksi otetaan kolmen edellisen vuoden keskimääräinen kulutus. Kilpailussa tarkastellaan siis kunkin kiinteistönhoitajan vastuulla olevien kiinteistöjen sähkönkulutuksen suhteellista muutosta.
Kilpailussa palkitaan ne kiinteistönhoitajat, joiden vastuulla olevat kiinteistöt ovat saaneet aikaan suurimmat sähkönsäästöt.

Jukka Ruopsa
valtuutettu"

 

 

KHALL 05.06.2023 § 237 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen toimen valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

TEKN 08.08.2023 § 73 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Satu Kaipio

 

Siikajoen kunnan kiinteistöissä aloitettiin tammikuussa 2023 sähkönsäästöohjelman mukaiset toimenpiteet, joilla pyrittiin valmistautumaan talven 2023 Suomessa uhkaavaan sähköenergiapulaan ja hillitsemään sähköenergian hinnannousun aiheuttamia kustannusten nousua. Toimenpiteisiin kuuluu kiinteistöjen lämpötilaolosuhteiden ja ilmanvaihdon käyntiaikojen säätöä, katuvalaistuksen ja hiihtolatujen valaistuksen säätöä. Loppuvuonna 2023 voidaan arvioida, onko säätötoimenpiteillä ollut haluttua vaikutusta.

Siikajoen kunnan kiinteistöjen sähkönkäyttö on tällä hetkellä pääsääntöisesti pyritty pitämään niin taloudellisena kuin kiinteistön kunnon ja käytön kannalla pystytään.

 

Esittelijä Maanmittausinsinööri Merja Ojanperä

 

Päätösehdotus Tekninen toimi toteuttaa lautakunnassa hyväksyttyä sähkönsäästöohjelmaa (13.12.2022 § 108). Siikajoen kunnan kiinteistöjen sähkönkulutusta pyritään säästämään niin paljon kuin se on mahdollista kiinteistön kunnon, käytön ja olosuhteiden kannalta. Tekninen toimi seuraa säännöllisesti kiinteistöjen sähkönkulutusta ja tekee kiinteistöjen osalta sähkönsäästöä edistäviä toimenpiteitä talousarvionpuitteissa. Kiinteistöjen kokonaissähkönkulutukseen vaikuttavat merkittävästi myös kiinteistöjen käyttäjät. Sähkönsäästötavoitteet ovat kiinteistökohtaisia, koska kunnan kiinteistöt ja kiinteistöjen käyttö on erilaista. Kiinteistöhoitajien sähkönsäästön palkitsemisjärjestelmän luominen ei ole tarpeen tässä vaiheessa.

Kiinteistöille voidaan järjestää sähkönsäästökilpailu, johon osallistuvat myös kiinteistön käyttäjät. Mikäli kiinteistön sähkönkulutus putoaa merkittävästi säästökilpailun aikana, kiinteistö palkitaan ja raha voidaan käyttää esim. kiinteistön/käyttäjien viihtyvyyden parantamiseen. Kilpailu suunnitellaan yhdessä muiden hallintokuntien kanssa.

Tekninen lautakunta merkitsee aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi ja aloitteen loppuun käsitellyksi. Tekninen lautakunta lähettää päätöksen tiedoksi Siikajoen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

 

Päätös Päätös esityksen mukaan.

 

 

KHALL 28.08.2023 § 319 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi ja esittää valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Jukka Ruopsa esitti, että aloite palautetaan takaisin käsittelyyn lautakunnan epätäydellisen käsittelyn täydentämiseksi.

Jukka Ruopsan tekemää muutosehdotusta ei kannatettu.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 21.09.2023 § 102  

38/00.01.03.01/2023  

 

  

Päätösehdotus Valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Jukka Ruopsa teki muutosehdotuksen: "Aloitteen mukainen kilpailu järjestetään."

Jukka Ruopsa teki muutosehdotuksen: "Aloite hyväksytään."

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi muutosehdotusta, joita ei ole kannatettu, joten ne raukeavat.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Jukka Ruopsa jätti asiasta eriävän mielipiteen kirjallisena.