Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 104


 

Valtuutettu Mäkisalon valtuustoaloite: Korvamerkitään kunnan HYTE-raha

 

KVALT 21.09.2023 § 104  

332/02.02.00/2023  

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

 Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Valtuutettu Aila Mäkisalo jätti 21.9.2023 seuraavan aloitteen:

"VALTUUSTOALOITE
Siikajoenkunta

KORVAMERKITÄÄN KUNNAN HYTE-RAHA

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa eli HYTE-kerroin on kannustin, joka tarkoittaa, että kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan. Tällä halutaan varmistaa kuntien aktiivinen toiminta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi myös sote-uudistuksen jälkeen.

Siikajoelle hyte-rahaa on saatu yli 70 000€, enemmänkin olisi saatu, jos kyselyihin olisi aikanaan vastattu/ehditty vastata. Hyte-työryhmälle ei ole budjetoitu rahaa mutta on laitettu paljon tehtäviä ja painoarvoa kunnan hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Ehdotankin, että Hyte-työryhmälle korvamerkittäisiin Hyte-rahaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.  Tällä toimintarahalla voitaisiin edistää vanhus- ja vammaisneuvoston suunnittelemaa toimintaa kuntalaisille, Hyvinvointiryhmän suunnittelemaa toimintaa kuntalaisille, nuorisotoimintaa, mielenterveystoimintaa, kulttuuritoimintaa sekä käyttää rahaa mahdollisten hankkeiden omarahoitukseen. Toimintaa olisi helpompi suunnitella kun toimintaan olisi rahoituspohjaa.

Ruukissa 21.9.2023
Siikajoen kunnanvaltuutettu Aila Mäkisalo"