Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 114



 

Valtuutettu Salmenkankaan valtuustoaloite: Kirkkokukkulan frisbeegolfradan laajentaminen 18-väyläiseksi radaksi ja heittoalustojen uusiminen

 

KVALT 15.06.2023 § 73 

 

 

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaa puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Valtuutettu Riitta-Liisa Salmenkangas jätti 15.6. seuraavan aloitteen:

"Kirkkokukkulan frisbeegolfradan laajentaminen 18-väyläiseksi radaksi ja heittoalustojen uusiminen

Revonlahdella Kirkkokukkulan maastossa on 9-väyläinen frisbeegolfrata. Alueella on valaistu kuntorata ja latuverkostoa yhteensä 3 km.  Alueella on myös uusi kota sekä laavu.  Kirkkokukkula on kuntalaisten ja ulkopaikkakuntalaisten ympärivuotisessa aktiivisessa käytössä.

Kirkkokukkulan aktiviteettien houkuttelevuuden lisäämiseksi esitän, että frisbeegolfrata laajennetaan 18-väyläiseksi radaksi. Heittopaikat, väylälinjaukset ja korien paikat tarkastellaan alueella olevat pyyntikuopat huomioiden. Suunnittelussa tulee huomioida frisbeegolfradan ja kuntoradan yhteiskäyttö, niin että näitä on kaikkien turvallista käyttää yhtä aikaa. Siksi alue on hyvä suunnitella yhteistyössä frisbeegolfharrastajien kanssa.

Kirkkokukkulan tämänhetkiset väylät ovat hyviä, mutta heittoalustat ovat rikkoutuneet. Heittopaikkojen uusimisella ja lisäväylien rakentamisella alueesta tulisi lajin harrastajille erinomainen frisbeegolfin harrastamisen paikka.

Radan valmistumisen jälkeen Kirkkokukkulan maaston ominaisuuksien vuoksi radan ylläpito ei tule vaatimaan paljon lisätoimia ja taloudellista panostusta.  Tulevaisuudessa Kirkkokukkulan täysimittainen ja haastavampi frisbeegolfrata voisi tarjota kilpapelaajille ja lajin edistyneemmille harrastajille erinomaiset mahdollisuudet lajin harrastamiseen.  Harrastus edistää hyvinvointia, sopii kaiken ikäisille ja tarjoaa erityiset puitteet luonnossa liikkumiseen.

Esitän, että Kirkkokukkulan frisbeegolfrata laajennetaan 18-väyläiseksi radaksi yhteistyössä lajin harrastajien kanssa ja olemassa olevien vanhojen väylien osalta heittoalustat uusitaan pikaisesti.


Siikajoella 15.6.2023
Riitta-Liisa Salmenkangas
Siikajoen kunnanvaltuutettu"

 

 

KHALL 14.08.2023 § 294 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen sivistystoimen valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

SIVLK 20.09.2023 § 83 

 

 

 

Valmistelija Liikuntasihteeri Marko Äijälä

 

 Tämän hetkinen Kirkkokukkulan frisbeegolfradan taso on kuvattu hyvin aloitteessa. Tällä hetkellä maastossa on 9 koria, joiden paikat suunniteltiin yhdessä lajin harrastajien kanssa.

 

Heittoalustat tehtiin vanhoista jääkiekkokaukalon elementeistä, jotka Siikajoen Sisu talkookorvausta vastaan asensi. Heittoalustat olisi uusittu jo vuoden 2022 aikana, jos ei liikuntatoimen hyvinvointiraha olisi mennyt Lysti Liikkua-hankkeen kunnan omarahoitusosuuteen. Maapohjan ainutlaatuisuus ja historia on huomioitava radan kehittelyssä. Siikajoen kunnan päärata on Hietamaalla, jonka 18- väyläinen rata mahdollistaa lajin kovatasoisten kisojen järjestämisen.

 

Jos Kirkkokukkulan heittoalustat ja väylämerkinnät uusitaan, kustannusarvio näistä on n.3000 €.

 

Jos rakennetaan 18-väyläinen rata, tarvitaan vanha konsultaatio maapohjan suhteen. 9 koria, 18 heittoalustaa, 18 opastekylttiä maksaisivat n. 8 000 €.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juha Isomaa

 

Päätösehdotus Sivistysjohtaja esittää sivistyslautakunnalle, että tässä vaiheessa lisää fresbee-koreja Kirkkokukkulalle ei hankita ja rataa ei laajenneta 18-rataiseksi arvokkaan kulttuurimaiseman huomioimisen ja kokonaishinnan johdosta. Tässä vaiheessa kunnostetaan vanhat heittoalustat, mikäli lautakunta hyväksyy 2024 talousarvioon siihen tarvittavan 3000 euron määrärahan.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Sivistyslautakunta lähettää toimenpiteet tiedoksi hallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

 

KHALL 09.10.2023 § 359 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Sivistyslautakunta on esittänyt radan korjausta 3000 euron määrärahalla vuodelle 2024, mutta rahaa ei ole varattuna talousarvioon.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy tehdyt selvitykset ja esittää valtuustolle, että raha varataan ja toteutus siirretään vuodelle 2025 ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkistettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

KVALT 19.10.2023 § 114  

86/12.04.01/2023  

  

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää, että raha varataan ja toteutus siirretään vuodelle 2025 ja valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.