Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 117


 

Varavaltuutettu Niemelän valtuustoaloite: Siikajoen kunnan tulisi hakea mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin

 

KVALT 19.10.2023 § 117  

351/00.01.05/2023  

 

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

 Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Varavaltuutettu Henna Niemelä jätti 19.10.2023 seuraavan aloitteen:

"Valtuustoaloite

Siikajoen kunnan tulisi hakea mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin.

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin periaatteet ja tavoitteet ovat jaloja, pohjaten siihen tosiasiaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Osoittakaamme kuntamme lapsille ja nuorille, että heillä on merkitystä tässä kunnassa nyt ja tulevaisuudessa.

Siikajoella on viimeisten vuosien aikana kehitetty ja vahvistettu lasten ja nuorten asemaa sekä palveluita. Esimerkkeinä nostan mm. Paavolan monitoimitalo, SiMa -hanke, nuorisotyön resurssien kehittäminen, Ruukin kuntosalin kehittäminen jne. Siikajoella toimii myös vaikuttajanuoret eli VaiNu, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua paikalliseen päätöksentekoon.

Lasten- ja nuorten hyvinvointiin panostaminen on satsaus tulevaisuuteen, siispä toivon, että Siikajoki vahvistaa edelleen lasten ja nuorten osallisuutta ja hakee UNICEFIN Lapsiystävällinen kunta -malliin mukaan. UNICEFIN Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntaa, sekä täyttämään lakisääteisiä velvoitteitaan, että edistämään omaehtoisesti lapsen oikeuksien toteutumista.

Mallin tavoitteena on, että jokainen lapsi tuntee olevansa arvokas, jokainen lapsi saa elää turvassa, jokainen lapsi saa harrastaa, jokaisella lapsella on kavereita ja turvallinen aikuinen, jokainen lapsi saa äänensä kuuluviin ja jokainen lapsi huomioidaan päätöksenteossa.

Esitän, että Siikajoen kunta hakee UNICEFIN Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaista statusta.

Ystävällisin syysterveisin,
Henna Niemelä"