Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 108



 

Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen perustaminen

 

KHALL 09.10.2023 § 363 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisesti 1.1.2025. Järjestämisvastuun saaminen edellyttää kunnan työvoiman määrän olevan vähintään 20 000 henkilöä. Jos kunnan työvoiman määrä on alle 20 000 henkilöä, sen on muodostettava palveluiden järjestämiseksi yhteistoiminta-alue (työllisyysalue) yhdessä jonkin toisen tai useamman muun kunnan

kanssa siten, että työllisyysalueen kuntien yhteenlaskettu työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen tulee muodostaa maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue. Työllisyysalueeseen kuuluvien kuntien tulee sopia työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä kuntalain (410/2015) tarkoittamassa lakisääteisessä yhteistoiminnassa.

 

Kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Muodostettavalla työllisyysalueella tarjotaan lähipalveluita uudistuksen tavoitteiden mukaisesti.

 

Kuntien on toimitettava työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta koskevat ilmoitukset työ- ja elinkeinoministeriöön viimeistään 31.10.2023. Näitä ilmoituksia ovat kuntien sopimus yhteisestä toimielimestä (työllisyysalueen yhteistoimintasopimus), järjestämissuunnitelma (suunnitelma työvoimapalvelujen järjestämisestä), sekä ilmoitus toimitilojen vastaanottamisesta. Jos ilmoituksia ei toimiteta määräaikaan mennessä, työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää menettelyn työllisyysalueen muodostamiseksi valtioneuvoston päätöksellä.

 

Oulun eteläinen alue on muodostamassa laissa tarkoitetun työllisyysalueen ja siitä on sovittu aiemmin kuntien välisiin neuvotteluihin perustuneella aiesopimuksella. Aiesopimus on hyväksytty Siikajoen kunnanhallituksessa 14.8.2023 § 281. Valmistelua on jatkettu aiesopimukseen perustuen ja nyt esitetään perustettavaksi Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala

-työllisyysalue. Työllisyysalueeseen kuuluvat seuraavat kunnat: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki, Pyhä-järvi, Pyhäntä, Reisjärvi, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Ylivieska ja Raahe. Raahe toimii muodostettavan työllisyysalueen kuntalain 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Järjestämisvastuussa oleva vastuukunta vastaa kuntalain 8 §:n 2. momentin mukaisesti palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen valvonnasta

ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.

 

Raahen kaupunki on lähettänyt 28.9.2023 liitteenä olevat dokumentit kuntien toimielinten käsittelyä varten:

 

1. Yhteistoimintasopimus Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala

-työllisyysalueen perustamiseksi.

2. Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen suunnitelman työvoimapalvelujen järjestämiseksi.

3. Ilmoitus siitä, että valtion toimitiloja, joissa nykyisin työvoima- ja yrityspalveluja hoidetaan, ei vastaanoteta.

 

Yhteistoimintasopimus Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala

-työllisyysalueen perustamiseksi on kuntalain 52 §:n mukainen sopimus kuntien yhteisestä toimielimestä ja se koskee työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa säädettyjen työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta. Yhteistoimintamalliin ja -sopimukseen sitoutuvat kunnat muodostavat edellä mainitun lain mukaisen yhteistoiminta-alueen eli Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen. Työllisyysalueen järjestäminen on kuvattu tarkemmin liitteenä olevissa sopimuksissa.

 

Työllisyysalueen perustaminen ja siihen liittyvä yhteistoimintasopimus on käsitelty lain edellyttämällä tavalla työntekijän kanssa, jota asia koskettaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Siikajoen kunta:
1. hyväksyy Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen perustamisen Raahen kaupungin toimiessa vastuukuntana,
2. hyväksyy liitteen mukaisen yhteistoimintasopimuksen Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen perustamiseksi,
3. hyväksyy liitteen mukaisen Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen suunnitelman työvoimapalvelujen järjestämiseksi ja
4. hyväksyy ilmoituksen tilojen vastaanottamisesta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkistettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

KVALT 19.10.2023 § 108  

261/14.07.00/2023  

  

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää, että Siikajoen kunta:
1. hyväksyy Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen perustamisen Raahen kaupungin toimiessa vastuukuntana,
2. hyväksyy liitteen mukaisen yhteistoimintasopimuksen Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen perustamiseksi,
3. hyväksyy liitteen mukaisen Raahe, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala -työllisyysalueen suunnitelman työvoimapalvelujen järjestämiseksi ja
4. hyväksyy ilmoituksen tilojen vastaanottamiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.