Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 132


 

Siikajoen kunnan edustajan nimeäminen Pohteen nuorisovaltuustoon

 

KHALL 08.04.2024 § 132  

54/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Siikajoen kunnassa ollaan järjestämässä uudet nuorisovaalit. Tällä hetkellä kunnassa ei ole aktiivisesti toimivaa nuorisovaltuustoa edellisen nuorisovaltuuston toiminnan keskeydyttyä. Koska nuorisovaltuusto ei voi tällä hetkellä tehdä esitystä nuorison edustajasta Pohteen nuorisovaltuustoon, on kunnanhallituksen syytä nimetä Siikajoen kunnan edustaja Pohteen nuorisovaltuustoon.

 

Nuoriso-ohjaaja on kartoittanut kiinnostusta ja Pohteen nuorisovaltuustoon on löytynyt kiinnostunut henkilö.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Pohteen nuorisovaltuustoon Siikajoen kunnan edustajaksi Julia Mäkisalon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.