Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 68


1 SDP esiintymislava torille

 

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite Siikajoen kunnan Ruukinkylän torille kiinteä esiintymislava

 

TEKN 11.06.2024 § 68  

83/10.03.01.06/2024

  

KVALT § 94 / 31.8.2017

218/46.461/2017

 

Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Valtuuston päätös:  SDP:n valtuustoryhmä jätti seuraavan valtuustoaloitteen.

"Ruukki on Siikajoen kunnan kuntakeskus jonka torilla järjestetään erilaisia tapahtumia. Tori on keskipiste joka kutsuu ja yhdistää ihmisiä, se on kuin meidän kunnan avoin olohuone. Siikajoen kunta kaipaa kipeästi esiintymislavaa. Torin toimintaa voitaisiin edelleen kehittää, jos torilla olisi katoksellinen esiintymislava. Esiintymislavan täytyisi olla katoksellinen koska tilaisuuksien sääolosuhteet voivat olla välillä haastavia. Esiintymislavan pitäisi olla kooltaan sellainen jossa mm. orkesterit, teatterit, tanssit, kuorot voivat esiintyä. Lava tukisi myös Siikajoenkansalaisopiston toimintaa kaikkina vuodenaikoina. Lava voisi toimia paitsi näytöksissä myös näyttelypaikkana.
 

Esitämme että Siikajoenkunnan Ruukinkylän torille rakennetaan kiinteä katoksellinen esiintymislava. Olemme sitä mieltä että esiintymislava on kunnan imagoa kohentava ja parantaa kuntalaisten mahdollisuuksia toimia ja järjestää erilaisia tilaisuuksia."

Siikajoella 20.8.2017 Aila Mäkisalo ja Jacqueline Aguilera Velásquez

 

 

KHALL § 403 / 27.11.2017

Kj:n esitys:  Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen toimen valmisteltavaksi.

Kh:n päätös: Hyväksyttiin.
 


TEKN § 4 / 16.01.2018

 

Aloitteen mukainen esiintymislava Ruukin torille tulee olemaan keskeisellä ja näkyvällä paikalla. Hanke vaatii asianmukaisen suunnittelun, rakennusluvan ja hankepäätöksen valtuustossa. Hankepäätöksessä on mukana hankkeen kustannukset ja suunnitelma.

 

Tekn. joht. esitys:  Tekninen lautakunta toteaa, että hanke ei ole vuoden 2018 talousarviossa.
Tekninen lautakunta päättää esittää, että hanke käsitellään kunnassa vuoden 2019 talousarvion laadinnan yhteydessä.

 

Päätös:  Hyväksyttiin päätösesitys.
Lisäksi lautakunta päätti, että aloitteen tekijöiltä pyydetään luonnossuunnitelmavaihtoehtoja esiintymislavasta Ruukin torille sijoitettuna. Aloitteen tekijöitä pyydetään kartoittamaan esiintymislavan käyttöä/käyttäjiä. Tekninen toimi antaa tarvittaessa lähtötietoa esiintymislavan luonnossuunnitteluun liittyen.

 

 

TEKN 21.05.2024

 

Valmistelija Tekninen johtaja Satu Kaipio

 

Siikajoen kunta on pyytänyt aloitteentekijöiltä luonnossuunnitelmavaihtoehtoja ja kartoittamaan käyttöä/käyttäjiä esiintymislavalle. Aloitteentekijä jätti liitteen mukaisen vastauksen koskien kiinteää esiintymislavaa. Vastauksessa esitetään tarvittavia ominaisuuksia esiintymislavalle, mahdollisia käyttäjiä sekä luetteloitiin tapahtumia, joissa esiintymislava olisi hyödyksi.

 

Voimassaolevassa, 24.1.1983 laaditussa ja 30.6.1983 muutetussa Ruukin Asemanseudun muutos ja laajennus asemakaavassa alueelle on merkitty liikennepysäköinti- ja torialue. Näin ollen esiintymislavarakenteiden sijoittaminen torialueelle olisi asemakaavan mukaan mahdollista.

 

Aloitteen liitteen mukaisen esiintymislavan rakentamisen kustannukset kunnan omana työnä ovat arviolta 10000-12000 euroa alv. 0 %. Kustannukset koostuvat tarvikkeista, ruostumattomista tai haponkestävistä ja muista kiinnikkeistä, kuljetuskustannuksista, nostokuluista, perustamisesta, rakennesuunnittelukuluista, arkkitehtisuunnittelukuluista, lupamaksuista ja muista hallintokuluista. Katoksellinen, edestä avoinna oleva lava tarvitsee pilari-palkkikannatuksen, mikä on huomioitava suunnittelussa ja kustannuksia laskiessa.

 

Tällä hetkellä Siikajoen kunnan taloudellinen tilanne ei salli suoraan tehdä investointipäätöstä esiintymislavan rakentamisesta. Kuitenkin on mahdollista harkita katoksen rakentamista, mikäli hankkeeseen saadaan esim. Leader tai vastaavanlaista rahallista avustusta. Siikajoen kunnan tekninen toimi voi tiedustella avustusmahdollisuuksia ja esittää esiintymislavan rakentamista Siikajoen kunnan investointiohjelmaan tuleville vuosille.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Satu Kaipio

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee aloitteen johdosta tehdyt selvitykset tiedoksi ja esittää Siikajoen kunnanhallitukselle ja valtuustolle aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Päätös esityksen mukaan.