Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 222


Liite 6 Talousarvion 2025 laadintaohje

 

Vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman laadintaohjeet

 

KHALL 12.08.2024 § 222  

150/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Hallintojohtaja on laatinut vuoden 2025 talousarvion ja suunnitelmavuosien 2025 - 2027 laadintaohjeet. Vuoden 2025 talousarvion valmistelun lähtökohdaksi on otettu 30.6.2024 tilanne, tilinpäätösarvio, tulevan vuoden ennakointi, verotulot verottajan toukokuun arvion mukaisina ja lisättynä tuulivoiman kiinteistöverotulojen kasvulla sekä valtionosuudet Kuntaliiton arvion mukaisina mutta opetus- ja kulttuuriministeriön luku tarkennettuna. Näillä luvuilla raami muodostuu 625 068 euroa alijäämäiseksi.

 

Veroennusteet ja valtionosuudet tarkentuvat edelleen syksyn aikana ja tämä vaikuttaa talousarvion laadintaan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy alustavan keskustelun talousnäkymistä sekä päättää antaa laaditun raamin vuoden 2025 talousarvion laadinnan pohjaksi. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyy laadintaohjeet.

Kunnanhallitus ei hyväksy uusia menokohtia ilman, että niihin on osoitettavissa tosiasiallinen kattamismahdollisuus. Mikäli verottajan ennuste veroista tai Kuntaliiton ennuste valtionosuuksista toteutuu pienempänä, kunnanhallitus antaa talousarvion laadintaan lisäohjeistusta.

 

Päätös Kokoustauko 17:52 - 17:57.

Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen muutettuna seuraavasti:

Kunnanhallitus käy alustavan keskustelun talousnäkymistä sekä päättää antaa laaditun raamin vuoden 2025 talousarvion laadinnan pohjaksi siten, että alijäämä vähenee noin 300 000 euroa raamissa esitetystä. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyy laadintaohjeet.

Kunnanhallitus ei hyväksy uusia menokohtia ilman, että niihin on osoitettavissa tosiasiallinen kattamismahdollisuus. Mikäli verottajan ennuste veroista tai Kuntaliiton ennuste valtionosuuksista toteutuu pienempänä, kunnanhallitus antaa talousarvion laadintaan lisäohjeistusta.