Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 228



 

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite, Kesäviiri

 

KHALL 12.08.2024 § 228  

8/00.01.03.01/2024  

 

 Valtuusto  § 17 30.1.2020

 Kunnanhallitus § 70 24.2.2020

 

KVALT § 17  Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden  käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

 Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Valtuuston päätös:  Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

 "Kesäviiri

 

Siikajoen kunnan kesäasun elävöittämiseksi ehdotamme lyhtypylväisiin ripustettavia kesäviirejä. Viirit tulisivat jokaiselle Siikajoen kunnan ylittävälle sillalle kunnan alueelle. Viireistä tulisi vuotuinen "kesän merkki" ja se loisi yhtenäistä ilmettä halki koko kunnan. Näin esimerkiksi lomamatkalla Suomessa ajeleva turisti voisi havaita olevansa kunnan alueella viireistä. Viirin kuvaksi tulisi Siikajoen kunnan oman viirin kuva mukailtuna kesäviirin muotoon sopivaksi.

 

Mikäli viirien sijoittaminen silloille ei onnistu esim. ELY-keskuksen lupien takia, voisi viirit sijoittaa jokaiseen kunnan kylätaajamaan keskeiselle paikalle.

 

Kyseessä ei ole mittava investointi, mutta tämä pieni kampanja loisi hyvää ilmettä ja yhteishenkeä koko kuntaan.

 

 Kustannuksia aiheuttaa:

 - viireille vaadittavat metalliset telineet n.50kpl (kertakustannus)

 - viirien hankinta n.50kpl, vuotuinen kustannus

 - viirien ripustaminen ja alasottaminen"

 

 Siikajoki 30.1.2020

 Kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Kj:n esitys: Kunnanhallitus pyytää yrittäjyystoimikunnalta ja markkinointityöryhmältä lausunnon asiasta ja lähettää aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.

 

Kh:n päätös:  Hyväksyttiin.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Kunnassa ei toimi tällä hetkellä yrittäjyystoimikuntaaa. Markkinointityöryhmä on lausunut viiristä seuraavaa:

 

"Lausunto kesäviiri: Markkinointityöryhmä lausuu, että kunnalla ei ole tällä hetkellä taloudellisesti mahdollista toteuttaa kesäviirialoitteen mukaista toimintaa/viirejä. Jos kesäviirit halutaan toteuttaa, yhdistykset ja järjestöt voisivat hakea jotakin muuta kautta rahoitusta ja toteuttaa viirien hankintaa ja ripustamista. Kehityspäällikön työpanosta on mahdollista käyttää viirin suunnitteluun, jolloin viirien ilme saataisiin yhteneväiseksi joka kylällä. Asia otetaan puheeksi seuraavassa kylien kehittämisillassa 15.8."

 

Kunnan läpi kulkevat tiet ovat valtion ylläpitämiä teitä, jolloin viirien ripustamiseen tarvitaan ELY-keskuksen lupa. Kylätaajamiin asiaa voitaisiin toteuttaa kunnan luvalla kyläyhdistysten toimesta. Kyläyhdistykset voisivat hakea viirien toteuttamiseen kunnalta myös Siika-Pyhäjokialueen liiton varoja. Varoja voitaisiin varata esimerkiksi 1000 euroa per kylä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen johdosta tehdyt selvitykset tiedoksi ja esittää valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.