Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 219


 

Valtuuston kokouksen päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

KHALL 12.08.2024 § 219  

    

 

 Kunnanhallitukselle kuuluu kuntalain 96 §: mukainen päätösten laillisuuden

 valvonta.

"Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

Valtuuston kokouksessa 16.5.2024 käsiteltiin seuraavat asiat:

§ Otsikko

 37 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 38 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

 39 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 40 Raahen työllisyysalueen suunnitelma työvoimapalvelujen järjestämiseksi

 41 Määrärahan muutos investoinnin hankenumerolla 8082

 42 Mäkelänrinteen investoinnin hankkeen lisäys Siikajoen kunnan investointiohjelmaan vuodelle 2024

 43 Ruukin Yrityspuiston takauspyyntö

 44 Talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.3.2024

 45 Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen valtuustokaudella 2021 - 2025

 46 Kuntalaisaloite: Kunnan omistamien tonttien lahjoittaminen kuntaan muuttaville rakentajille

 47 Valtuutettu Ruopsan valtuustoaloite: Pakollisen pysähtymisen liikennemerkki Siikajoenkylälle

 48 Valtuutettu Ruopsan valtuustoaloite: Meijerisaaren saamisesta asemakaavan mukaiseen käyttöön

 49 Valtuutettu Mäkisalon valtuustoaloite: Valtuutettu Aila Mäkisalo: Skeittiramppien korjaus tai uusiminen ja lisää skeittiramppeja

 50 Muut kokouksessa mahdollisesti esille tulevat kiireelliset asiat

 51 Valtuustoaloitteet

 

 

Valtuuston kokouksessa 18.6.2024 käsiteltiin seuraavat asiat:

§ Otsikko

52 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

53 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

54 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

55 Siikajoen kunnan talouden tasapainottaminen

56 Muut palveluverkkoon liittyvät muutokset

57 Toimenpiteet liittyen elinvoimaan ja kehittämiseen

58 Muutokset maksuihin ja taksoihin

59 Muut / käyttötalouden toimenpiteet

60 Revonlahden koulun lakkauttaminen

61 Luohuan koulun lakkauttaminen

62 Gumeruksen koulun lakkauttaminen

63 Siikajoen valtuutettujen lukumäärä

64 Siikajoen kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2025

65 Siikajoen kunnan kiinteistöveroprosentti vuodelle 2025

66 Siikajoen kunnan arviointikertomus vuodelta 2023

67 Siikajoen kunnan henkilöstökertomus vuodelta 2023

68 Siikajoen kunnan vuoden 2023 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

69 Rakennuspaikkojen luovutusehdot Ruukin Asemanseudun korttelin 35 rakentamiseen

70 Työllisyysalueen jäsenten nimeämispyyntö

71 Valtuutettu Mäkisalon valtuustoaloite: Vanhan Mäkelänrinteen tilojen hyödyntäminen yleishyödylliseen tarkoitukseen

72 Kuntalaisaloite 5.4.2018 / Uimaranta Revonlahdelle

73 Muut kokouksessa mahdollisesti esille tulevat kiireelliset asiat

74 Valtuustoaloitteet

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa valtuuston 16.5.2024 päätökset §:t 37-51 ja valtuuston 18.6.2024 päätökset §:t 52-74 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.