Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 237


 

Perinnetoimikunnan perustaminen Siikajoen kuntaan

 

KHALL 26.08.2024 § 237  

153/00.04.01/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Sotainvalidien Veljesliitto, Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto ovat suunnitelleet siirtävänsä toimintansa vuoteen 2025 mennessä maakunnallisiin perinneyhdistyksiin, jotka ovat osa valtakunnallista Tammenlehvän Perinneliittoa. Veteraanityö jatkuu siten perustettavien perinneyhdistysten kautta. Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys perustettiin Oulussa 30.11.2021.

 

Perustetun perinneyhdistyksen tarkoituksena on mm. hoitaa ja vaalia sotiemme 1939-1945 sukupolven perinteitä ja arvoja ja huolehtia perinteen ja arvojen siirtämisestä tuleville sukupolville. Perustettu Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys on maakunnallinen kokoava ja yhdistävä toimija.

 

Perinnetyön perusta on paikallisuus ja jokaisella paikkakunnalla on oma sotavuosiin liittyvä identiteetti ja historia. Näitä arvokkaita asioita pitää vaalia ja muistaa osana muuta paikallista historiaa ja kulttuuria. Tässä työssä kunta ja seurakunta voivat toimia mukana.

 

Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistys ehdottaa, että jokainen Pohjois-Pohjanmaan kunta organisoi perinnetyön paikallisesti. Kuntaan perustettavan perinnetoimikunnan tai muun vastaavan tavoitteena olisi paitsi vaalia veteraaniperintöä myös laajemmin kerätä, taltioida, järjestää ja tuoda esille paikallista historiaa, perinteitä, kulttuuria, kuvia, kirjoituksia, esineitä ym.

 

Perinnetoimikunta toimisi vuosittain järjestettävien kansallisten juhlapäivien organisoimisessa (mm. itsenäisyyspäivä, kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä ym.).

 

Kunnan koordinoiman perinnetoimikunnan kokoonpanoon on hyvä koota seurakunnan edustuksen lisäksi keskeiset paikalliset perinnetyötä tekevät toimijat sekä osallistaa myös nuoret ja koululaitos työhön mukaan. Kunnat ja seurakunnat toimivat yhteistoiminnassa Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan perinneyhdistyksen kanssa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kuntaan perustetaan vapaaehtoinen perinnetoimikunta, joka toimii itsenäisesti. Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajaksi toimikuntaan kirjasto- ja kulttuurijohtaja Tuula Kuoppamäen, joka kutsuu toimikunnan koolle ja pyytää vapaaehtoisjärjestöjä osallistumaan toimintaan. Toimikunta voi halutessaan pyytää osallistumaan tarpeiden mukaisesti myös muita kunnan toimijoita kuten nuorisovaltuuston edustajia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.