Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 253


Liite 3 Hakuilmoitus kunnanjohtajan virkaan 2024

 

Kunnanjohtajan viran täyttäminen

 

KHALL 09.09.2024 § 253  

163/01.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas on 2.9.2024 valtuustolle kirjallisesti toimittamallaan ilmoituksella irtisanoutunut kunnanjohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 3.11.2024. Palvelussuhteen päättyminen on tullut hallintosäännön 48 §:n mukaisesti palvelussuhteen päättäneen viranomaisen tietoon.

 

Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Hallintosäännön 35 §:n mukaan kunnanhallitus julistaa viran haettavaksi silloin, kun valtuusto on palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kunnanhallituksen on syytä käynnistää uuden kunnanjohtajan hakuprosessi niin, että valtuusto voisi tehdä valinnan  kokouksessaan 14.11.2024.

 

Kunnan voimassa olevien kelpoisuusehtojen (KVALT 5.9.2019 §108) mukaan kunnanjohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja kokemusta hallinnollisista ja kehittämistehtävistä.

 

Liitteenä on luonnos viranhakuilmoitukseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi liitteenä olevan viranhakuilmoituksen mukaisesti sekä päättää julkaista ilmoituksen sähköisissä kanavissa seuraavasti: kuntalehti.fi, kuntarekry.fi ja paikat.te-palvelut.fi. Lisäksi ilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja facebook-kanavalla.

Kunnanjohtajan haku on avoinna 1.10.2024 saakka. Haastateltavat valitaan kunnanhallituksen kokouksessa 7.10.2024. Haastattelut sovitaan alustavasti järjestettäväksi Ruukissa 15.10.2024 klo 09:00 alkaen. Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallituksen kokouspiiri. Haastattelujen jälkeen 15.10.2024 kunnanhallitus päättää soveltuvuusarviointiin valittavista hakijoista ylimääräisessä kokouksessaan.

 

Päätös Kokoustauko pykälän käsittelyn aikana klo 18:36 - 19:08.

Erkki Loponen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo 19:15.

Kunnanhallitus yksimielisesti päätti, että asia palautetaan valmisteluun.