Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 254


 

Kunnanjohtajan avoimen viran tehtävien hoitaminen

 

KHALL 09.09.2024 § 254  

163/01.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas on irtisanoutunut kunnanjohtajan virasta 2.9.2024 päivätyllä kirjeellä ja virkasuhde kuntaan päättyy 3.11.2024. Uuden kunnanjohtajan rekrytointi käynnistetään syyskuussa kunnanhallituksen 9.9.2024 kokouksessa ja prosessi vie todennäköisesti vähintään noin 2 - 3 kuukautta.

 

Hallintosäännön 14 §:n mukaan kunnanjohtajan sijaisena toimii hallintojohtaja, joka hoitaa kunnanjohtajan tehtäviä kunnanjohtajan poissa ollessa tai hänen ollessa esteellinen. Tämän on katsottu koskevan lyhytaikaisia sijaisuuksia. Koska kyseessä on kokonaisen viran hoitaminen eikä vakituista viranhaltijaa ole, ei kyseessä ole sijaistaminen vaan viranhoito. Kunnanjohtajan avoimeen virkaan tulee nimetä virkaa tekevä henkilö. Hallintosäännön 31§:n mukaan mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty tässä hallintosäännössä, toimivalta on kunnanhallituksella. Kunnanhallituksen on syytä määritellä tehtävän hoitaminen ja siitä maksettava korvaus.

 

Järjestelystä on keskusteltu hallintojohtajan kanssa niin, että hallintojohtaja toimisi vt. kunnanjohtajana oman toimensa ohella 4.11.2024 alkaen kunnes uusi virkaan valittu henkilö ottaa viran vastaan. Järjestelyn on todettu onnistuvan tällä tavoin niin että akuutit ja tärkeimmät asian saadaan hoidettua.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että hallintojohtaja Tiina Hovi toimii oman toimensa ohella vt. kunnanjohtajana 4.11.2024 alkaen kunnes kunnanjohtajan virkaan valittu henkilö ottaa viran vastaan. Tehtävän hoitamisesta maksetaan korvauksena hallintojohtajan ja kunnanjohtajan palkan erotus.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että hallintojohtaja Tiina Hovi toimii kyseessä olevan ajan myös työsuojelupäällikkönä.

 

Päätös Hallintojohtaja Tiina Hovi ilmoitti esteellisyytensä (osallisuusjäävi, asia koskettaa henkilökohtaisesti) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Pöytäkirjanpitäjänä pykälän ajan toimi kunnanjohtaja Pertti Severinkangas.

Päätösehdotus hyväksyttiin.