Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 282


Liite 18 PSAVIn esityskirje äitienpäiväkunniamerkit 2025

 

Äitienpäiväkunniamerkkiesitykset vuodelle 2025

 

KHALL 07.10.2024 § 282  

107/01.02.03.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää esityksiä vuoden 2025 äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi toimialueellaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

 

Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Biologisten äitien lisäksi voidaan esittää palkittavaksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojeluja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Ammatissaan kasvattajana toimivalle kunniamerkkiä ei kuitenkaan myönnetä.

 

Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä: ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä, kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia. Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti tämän päivän äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Omien lasten tekemiin hakemuksiin tulee liittää vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa sellaisilta järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kysymyksessä olevan perheen. Hakemusta, jossa on vähemmän kuin kaksi puoltolausuntoa, ei oteta huomioon ennen kuin se on täydennetty riittävillä puolloilla. Jos äitienpäiväkunniamerkkiä ehdotetaan muille kuin biologisille äideille, esim. kasvatti-, sijais- tai tukiperheiden äideille, ehdotukselle olisi eduksi, jos sen mukana olisi esim. perheen hyvin tuntevan ja perheessä asuneen lapsen puoltokirje. Muut omaiset, tuttavat, naapurit jne. voivat olla aloitteellisia, mutta tällöin esityksen tekijänä tulee olla viranomainen, järjestö tai muu  yhteisö.

 

Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Äitienpäiväkunniamerkin hakeminen sekä äideille jaettavat mitalit ovat maksuttomia.

 

Kunniamerkin ehdotuslomakkeena on käytettävä ohjekirjeen liitteenä olevaa sähköisesti täytettävää kunniamerkkiehdotuslomaketta. Kunniamerkkiehdotuksen mukana tulee toimittaa ohjekirjeen liitteenä oleva sosiaali- ja terveysministeriön täytetty liitelomake. Kunniamerkkiehdotus- ja liitelomakkeet löytyvät myös STM:n verkkosivuilta ja suomi.fi -verkkosivuilta.

 

Esitykset on toimitettava Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon perjantaihin 1.11.2024 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää äitienpäiväkunniamerkkiesityksistä vuodelle 2025. Päätöksestä laaditaan erillinen muistio. Ohjeen mukaisesti täytetyt lomakkeet perusteluineen tulee toimittaa hallintoasiantuntijalle torstaihin 24.10.2024 mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että esityksiä vuodelle 2025 ei tehdä.