Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 286


 

Valtuutettu Haapakosken valtuustoaloite: Vapaaehtoinen maksu ulkoliikuntamahdollisuuksien ylläpitoon

 

KVALT 25.01.2024 § 11 

 

 

Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

 

Päätös "VALTUUSTOALOITE               13.1.2024

Vapaaehtoinen maksu ulkoliikuntamahdollisuuksien ylläpitoon.

Meillä Siikajoen kunnassa on monipuoliset mahdollisuudet liikkua ja urheilla luonnossa; voi retkeillä, kävellä, juosta, hiihtää, luistella, pyöräillä, käydä avannossa jne.
Erityisesti talvella, lähinnä luistelupaikkojen ja hiihtolatujen ylläpidosta, tulee kuitenkin paljon kuluja. Uskoisin, että minun lisäkseni on muitakin, jotka haluaisivat osallistua kustannuksiin vapaaehtoisella maksulla.

Teen aloitteen, että Siikajoen kunnassa otettaisiin käyttöön vapaaehtoinen maksu ulkoliikuntapaikkojen ylläpitoon. Maksu pitäisi pystyä hoitamaan niin, ettei siitä tulisi lisäkuluja kunnalle.

Aino Liisa Haapakoski
Valtuutettu"

 

 

KHALL 12.02.2024 § 57 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen sivistystoimen valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

SIVLK 25.09.2024 § 85 

 

 

Siikajoen kunta tarjoaa kaikkien vapaaseen käyttöön monia maksuttomia ulkoliikunta- ja retkeilypaikkoja ja huoltaa jääkenttiä ja latuverkostoa. Kunta joutuu huonon taloudellisen tilanteen vuoksi vähentämään ja ylläpitämiään Siikajoen kunnan alueella olevia ulkoliikuntapaikkoja. Kunta joutuu myös laskemaan jäljelle jäävien ulkoliikuntapaikkojen hoitotasoa. Siikajoen kunnassa on sisäliikuntapaikoista käytössä liikuntasali- ja kuntosalimaksuja. Ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidosta tulee kuitenkin huomattavat talvikunnossapitokustannukset. On tärkeää, että kuntalaisille voitaisiin tarjota edelleen jäljellä oleviin liikuntapaikkoihin kohtuulliset olosuhteet. Tähän voidaan vaikuttaa myös vapaaehtoisilla maksutuloilla. Vapaaehtoisella maksulla voi siis suoraan kantaa kortensa kekoon toiminnan ja ulkoliikuntapaikkojen ylläpidon hyväksi. Vapaaehtoisen summan voi maksaa vaikka kerta kauteen, kuukauteen tai vaikka joka hiihtokerta.

Esimerkiksi Lahdessa on saatu hyviä kokemuksia vapaaehtoisesta latumaksusta. Vapaaehtoiset latumaksut ovat myös Pohjois-Suomen hiihtokeskusten laduilla olleet useita vuosia käytössä ja kasvattaneet suosiotaan. Vapaaehtoinen latumaksu mahdollistaa vastaisuudessakin maksuttoman hiihtämisen eikä eriarvoista
kuntalaisia hiihtolatujen käyttäjinä. 

Esittelijä Sivistysjohtaja Juha Isomaa

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että kuntalaiset voivat valtuustoaloitteen mukaisesti halutessaan osallistua vapaaehtoisella liikuntapaikkamaksulla ulkoliikuntapaikkojen huoltamiseen ja ylläpitoon.

Kertyneet varat käytetään kunnan ulkoliikunta- ja ulkoilupaikkojen ylläpitoon. Vapaaehtoisen maksun suuruutta ei määritellä. Vapaaehtoinen maksu kohdennetaan kunnan tilille. Erittelynä viestikenttään voi lisätä tiedon  ”vapaaehtoinen liikuntapaikkamaksu”.

Sivistyslautakunta antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esittelytekstin mukaisen vastineen valtuustoaloitteeseen.

Sivistyslautakunta esittää, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja että se todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Asiasta informoidaan kuntalaisia Siikasanomissa ja kunnan verkkosivuilla.

 

 

KHALL 07.10.2024 § 286  

9/02.05.00.00/2024  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen johdosta tehdyt selvitykset ja päätöksen tiedoksi ja esittää valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.