Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.10.2024/Asianro 305


 

Luotollisen pankkitilin takauksen jatkaminen Ruukin Yrityspuistolle

 

KHALL 28.10.2024     

201/02.05.07/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Entisen Ruukin kunnan valtuusto on 24.5.2005 antanut omavelkaisen takauksen Ruukin Yrityspuisto Oy:n luotolliselle pankkitilille 150 000 euroon saakka. Siikajoen kunnan valtuusto on 10.6.2015 §49 päättänyt uudistaa takauksen.

 

Ruukin Yrityspuisto on pyytänyt Siikajoen kuntaa jatkamaan tililuoton FI76 5317 1720 0077 93 omavelkaistakausta 1.9.2025 alkaen kymmenen vuotta 31.8.2025 saakka. Takausvastuu olisi enintään 150 000 euron luottolimitin verran, koskien lainaa pääomineen, korkoineen, viivästyskorkoineen ja mahdollisine kuluineen. Ruukin Yrityspuisto on käyttänyt tililuottoa vaihtelevasti ja yhtiön tavoitteena on, ettei luottoa tarvitse juurikaan käyttää.

 

Kuntalain 129§ mukaisesti kunnan myöntämä takaus, laina tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla. Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto jatkaa Ruukin Yrityspuiston tililuoton omavelkaistakausta 31.8.2028 saakka takausvastuun ollessa enintään 150 000 euroa. Ruukin Yrityspuisto kuuluu kuntalain 129§ tarkoittamalla tavalla kuntakonserniin. Yritys ei ole taloudellisissa vaikeuksissa ja takaukseen ei sisälly merkittävää taloudellista riskiä, joten valtuusto ei vaadi Ruukin Yrityspuistolta vastavakuutta.

 

Päätös