Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.10.2024/Asianro 302


Liite 1 Talousarvion 2025 laadintaohje
Liite 2 Talousarvio 2025 kunnanhallitus 28.10.2024

 

Vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2025 - 2027 toiminta- ja taloussuunnitelma

 

KHALL 28.10.2024     

150/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tiina Hovi

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.8.2024 §222 hyväksynyt hallintojohtajan laatiman vuoden 2025 talousarvion ja suunnitelmavuosien 2025 - 2027 laadintaohjeet. Valmistelun lähtökohtana on ollut 30.6.2024 tilanne, tilinpäätösarvio, tulevan vuoden ennakointi, verotulot verottajan toukokuun arvion mukaisina ja lisättynä tuulivoiman kiinteistöverotulojen kasvulla sekä valtionosuudet Kuntaliiton arvion mukaisina mutta opetus- ja kulttuuriministeriön luku tarkennettuna. Näillä luvuilla raami muodostui 625 068 euroa alijäämäiseksi. Kunnanhallitus edelleen ohjeisti kokouksessaan talousarvion laadinnan pohjaksi alijäämän vähentämisen noin 300 000 euroa raamissa esitetystä.

 

Talousarviokäsittelyä on jatkettu hallintokunnissa annetun raamin pohjalta. Lautakunnat ovat käsitelleet alaisensa luvut ja ne ovat talousarviossa pohjana. Tuloslaskelman ulkoiset luvut on syötetty tietojen mukaan ja sisäiset luvut on laskettu ja syötetty. Palkkojen korotuksissa on varauduttu kolmen prosentin korotuksiin. Verotulot on päivitetty syyskuun arvion mukaisiksi lisättynä tuulivoiman kiinteistöverotulojen kasvulla ja valtionosuudet päivitetty valtiovarainministeriön 23.9. laskentatietojen mukaiseksi. Investoinnit esitetään teknisen lautakunnan käsittelyn pohjalta.

 

Näillä luvuilla tehtynä talousarvio muodostuu 239 814 euroa alijäämäiseksi.

 

 Lautakunnilta ja toimikunnilta on tullut lisäksi seuraavat esitykset

 talousarvion muuttamisesta:

 

-          vanhus- ja vammaisneuvosto esittää talousarvioon koulutus- ja kulttuuripalveluihin vanhus- ja vammaisneuvoston toimintaan lisämäärärahaa 1000 euroa.

 

Kunnanjohtaja, hallintojohtaja, sivistysjohtaja ja tekninen johtaja selostavat talousarviota kunnanhallitukselle keskustelun pohjaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ensimmäisen version talousarviosta 2025 ja toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2025 - 2027.

 

Päätös