Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 01.10.2024/Pykälä 29


 

Muut asiat

 

VANHUSN 01.10.2024 § 29  

    

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Vanhus- ja vammaisneuvosto voitti Pohteen ideakilpailusta 700 euroa, joka tulee käyttää kuluvan vuoden aikana. Päätettiin olla yhteydessä Siikajoen, Ruukin, Paavolan ja Revonlahden nuorisoseuroihin/kyläyhdistyksiin, ja tarjota heille rahallista avustusta Itsenäisyyspäivän seutuville sijoittuvaan kahvitteluun, johon kuntalaiset voisivat osallistua. Toteutuvista tilaisuuksista tiedotetaan Siikasanomissa.

Merkitään tiedoksi keskustelu Minun arkeni ja elämäni-kyselystä, joka on Pohteen alueen 18-vuotta täyttäneille asukkaille suunnattu. Vastauksia pyydetään ensisijaisesti sähköisen linkin kautta, mutta paperisia lomakkeita on saatavilla myös kirjastoilta sekä kunnanvirastolta aukioloaikoina. Välitetään tieto kyselystä myös hyvän mielen työntekijälle, joka voi edesauttaa vastausten keräämistä asiakkaidensa keskuudessa.

Merkitään tiedoksi keskustelu Pohteen asukastilaisuus sosiaali- ja terveyskeskusten verkon uudistamisen periaatteista, joka pidetään virtuaalitapahtumana 2.10. klo 17-19. Linkki tilaisuuteen löytyy Pohteen tapahtumakalenterista.

PPE-Köökille on tulossa ohjelma, jolla ruoasta voi mitata sen sisältämät ravintoaineet. Neuvostolle tullaan esittelemään asiaa kunhan ohjelma on saatu otettua käyttöön.

Riitta-Liisa Salmenkangas poistui kokouksesta tämän asiakohdan aikana klo 14:37.