RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntavaalien äänimäärien ja vertauslukujen vahvistaminen
KESKUSV 16.04.2025 § 40
188/00.00.00.00/2024
Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Teija Poukkula
Keskusvaalilautakunta vahvistaa kuntavaalien tuloksen viimeistään keskiviikkona 16.4 klo 18 aloitettavassa kokouksessa.
Kuntavaaleissa keskusvaalilautakunta vahvistaa
- ne äänimäärät ja vertausluvut, jotka kukin ehdokas on saanut,
- mahdollisten arvontojen tulokset,
- mitättömien äänten määrän ja
- äänten kokonaismäärän (hyväksytyt äänet yhteensä + mitättömät äänet).
Pöytäkirjaan on merkittävä näin vahvistetut äänimäärät ja vertausluvut sekä lisäksi kunkin valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitun nimi sekä ehdokaslistojen yhdistelmän mukaiset arvo, ammatti tai toimi.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta vahvistaa kuntavaalien tuloksen ja merkitsee pöytäkirjaan vahvistetut äänimäärät ja vertausluvut sekä valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitun nimi sekä arvo, ammatti tai toimi.
Päätös Keskusvaalilautakunta vahvisti ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänten yhteismääräksi 2068 ääntä, joista mitättömiä ääniä oli 25 ja hyväksyttyjä 2043.
Keskusvaalilautakunta suoritti (VAT-järjestelmässä) samaäänimääräisten ehdokkaiden järjestyksen arvonnan ryhmittymän sisällä:
Nro Nimi Ryhmä Äänet Vertausluku
21 Ruopsa, Jukka KESK 45 100,167 valittu
5 Karhumaa, Jukka KESK 45 92,462 valittu
19 Paakkari, Harri KESK 22 60,1 varalla
3 Heilala, Anne KESK 22 57,238 varalla
18 Nivala, Matti KESK 18 54,636 varalla
14 Matinlauri, Aini KESK 18 52,261 varalla
40 Uhre, Erkki SDP 2 24,778
36 Jaakkola, Timo SDP 2 22,3
39 Puolakanaho, Susanna SDP 2 20,273
42 Ala-aho, Sari VAS 10 30,857
45 Kärki, Tuula VAS 10 27
Keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut sekä valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi valitut:
Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku
nro nro / nimi
valitaan
1. 8 Kukkonen, Helena KESK 146 1202
maatalousyrittäjä, insinööri (AMK)
2. 23 Salmenkangas, Riitta-Liisa KESK 100 601
lähihoitaja, koulunkäynninohjaaja
3. 12 Lehto, Kauko KESK 80 400,667
agrologi, yrittäjä
4. 27 Vanhatalo, Ronja KESK 62 300,5
myyjä, työsuojeluvaltuutettu
5. 6 Kivelä, Markus KESK 61 240,4¨
sisällöntuottaja, koneinsinööri
6. 54 Loponen, Erkki KOK 61 239
diplomi-insinööri, yrittäjä
7. 32 Aguilera Velásquez, Jacqueline SDP 72 223
opettaja
8. 49 Pohjola, Matti VAS 55 216
muurari, eläkeläinen
9. 16 Niemelä, Mikko KESK 57 200,333
yrittäjä
10. 2 Haapakoski, Aino Liisa KESK 55 171,714
hammaslääkäri
11. 60 Niinimaa, Marko PS 62 163
yrittäjä
12. 10 Käkelä, Janne KESK 53 150,25
yrittäjä, kiinteistöpäällikkö
13. 30 Yrjänä, Tapani KESK 49 133,556
maanviljelijä
14. 11 Laine, Veijo KESK 47 120,2
maanviljelijä
15. 50 Häli, Pirkko KD 51 119,5
ensiapukouluttaja, eläkeläinen
16. 37 Keskitalo, Heikki SDP 47 111,5
eläkeläinen
17. 7 Klaavo, Helena KESK 46 109,273
yrittäjä
18. 46 Mäkisalo, Aila VAS 42 108
sairaanhoitaja
19. 21 Ruopsa, Jukka KESK 45 100,167
kauppatieteiden tohtori
20. 5 Karhumaa, Jukka KESK 45 92,462
maatalousyrittäjä
21. 9 Kuotesaho, Markus KESK 39 85,857
yrittäjä, eläkeläinen
22. 59 Niemelä, Henna PS 43 81,5
opiskelija
23. 24 Toppila, Ari-Pekka KESK 38 80,133
maatalousyrittäjä
24. 55 Pietola, Jari KOK 49 79,667
yrittäjä
25. 17 Nikula, Pauli KESK 35 75,125
insinööri (AMK), eläkeläinen
26. 35 Häikiö, Ahti SDP 39 74,333
rakennusinsinööri, eläkeläinen
27. 48 Nyman, Sari VAS 39 72
lähihoitaja
varalla
28. 15 Mustonen, Keijo KESK 34 70,706
eläkeläinen
29. 20 Pauna, Mira KESK 32 66,778
kappalainen, sosionomi
30. 13 Luoma, Minna KESK 30 63,263
KM, yrittäjä
31. 19 Paakkari, Harri KESK 22 60,1
yrittäjä, eläkeläinen
32. 53 Laakso, Matti KOK 47 59,75
yrittäjä
33. 3 Heilala, Anne KESK 22 57,238
erityisopettaja
34. 31 Aalto, Anna-Liisa SDP 21 55,75
varhaiskasvatuksen erityisopettaja
35. 18 Nivala, Matti KESK 18 54,636
aineenopettaja, FM
36. 61 Ojala, Jari PS 27 54,333
ammatillinen opettaja, insinööri (AMK)
37. 43 Eirola, Sinikka VAS 27 54
kuvataiteilija (AMK)
38. 14 Matinlauri, Aini KESK 18 52,261
lähihoitaja, eläkeläinen
39. 28 Yrjänä, Jopi KESK 17 50,083
maanviljelijä
40. 22 Saanio, Jouni KESK 16 48,08
lähihoitaja
41. 51 Hyväri, Siru KOK 28 47,8
yrittäjä
42. 25 Toppila, Jussi KESK 14 46,231
logistiikka-asiantuntija
43. 38 Luoma, Heli SDP 15 44,6
perheneuvoja, eläkeläinen
44. 29 Yrjänä, Sirkka KESK 12 44,519
maatalousyrittäjä, eläkeläinen
45. 44 Ekman, Erik VAS 20 43,2
sähköasentaja, eläkeläinen
46. 26 Tumelius, Heli KESK 6 42,929
yo-merkonomi
47. 4 Huhtala, Jari KESK 3 41,448
eläkeläinen
48. 56 Kopsakangas, Kristian PS 16 40,75
prosessinhoitaja
49. 52 Kaarre, Jani KOK 3 39,833
koneenkuljettaja
50. 41 Ukonmaanaho, Maarit SDP 12 37,167
laitoshuoltaja
51. 47 Mämmelä, Markus VAS 13 36
kiinteistönhoitaja
ei valita
52. 57 Krankkala, Mauri PS 13 32,6
eläkeläinen
53. 34 Horsma, Minna SDP 6 31,857
lasten ja nuorten erityisohjaaja
54. 42 Ala-aho, Sari VAS 10 30,857
laitoshuoltaja
55. 33 Alaraappana, Markku SDP 5 27,875
seurakuntamestari
56. 58 Kuusirati, Jouni PS 2 27,167
kuorma-autonkuljettaja, maanviljelijä
57. 45 Kärki, Tuula VAS 10 27
lähihoitaja
58. 40 Uhre, Erkki SDP 2 24,778
suunnittelija, eläkeläinen
59. 36 Jaakkola, Timo SDP 2 22,3
arkkitehti
60. 39 Puolakanaho, Susanna SDP 2 20,273
myyjä
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |