RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 130
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Väliaikaislainojen myöntäminen yhdistyksille
KHALL 05.05.2025 § 130
77/02.05.03/2025
Valmistelija vs. Hallintojohtaja Satu Keskitalo
Valtuuston hyväksymässä Siikajoen kunnan yhteistyöasiakirjassa (KVALT 24.08.2023 § 81) määritellään muina mahdollisina tukimuotoina, että kunta voi tukea kolmannen sektorin hanketoimintaa esimerkiksi väliaikaisrahoituksella hankkeen aloitusvaiheessa. Siikajoen kunnassa ei ole toistaiseksi päätetty tällaisten lainojen myöntämisestä.
Revonlahden Kotikyläyhdistys ry on lähettänyt Siikajoen kuntaan väliaikaisrahoitushakemuksen 10.4.2025. Kotikyläyhdistys hakee rahoitusta kotiseututalon päästöttömän energiaratkaisuhankkeen työnaikaiseen toteutukseen. Rahoitusta haetaan enintään Leader-yhdistyksen myöntämää avustusta vastaavalle summalle (31 271 euroa) väliaikaisesti, kunnes yhdistys saa maksupostien mukaiset suoritukset ELY-keskukselta ja voi tilittää väliaikaisrahoituksen takaisin kunnalle.
Revonlahden Kotikyläyhdistys on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Nouseva Rannikkoseutu ry:ltä maalämmitysjärjestelmän investoinnille Kotiseututaloon. Kustannusarvio hankkeelle on 39 089 euroa, josta tuen osuus on 31 271,20 euroa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tekee vielä hankkeelle laillisuustarkastuksen, mutta se ei voi muuttaa Leader-yhdistysten tekemien rahoituspäätösten sisältöä. ELY-keskus on ilmoittanut tekevänsä päätöksen toukokuussa 2025.
Hanke on suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2025 aikana, ja hankepäätöksen mukaisesti se on toteutettava viimeistään 31.12.2026 mennessä. Työnaikainen rahoitus koskee pääosin vuotta 2025 ja ajoittuu kesä-marraskuun väliselle ajalle. Maksatuksia haetaan ELY-keskukselta useita hankkeen toteutuksen aikana. Hankehakemuksessa kotikyläyhdistys on hakenut kunnan rahoitusta jaksottuen vaiheittain koko toteutusajalle.
Kunnan antolainojen myöntämisessä noudatetaan Kuntalain 129 §:ää, jonka mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.
Mahdollisia riskejä kolmannen sektorin EU-rahoitteiseen hanketoimintaan liittyen voivat olla mm. rahoittajan ohjeiden ja vaatimusten noudattaminen, esimerkiksi hankkeen kustannusten seurantaan tai kilpailutuslainsäädännön huomioimiseen hankintoihin liittyen. Mikäli ohjeita ei noudateta tarkasti, hankerahoittaja voi jättää korvaamatta osan hankkeen kustannuksista. Asia voi pahimmillaan realisoitua kunnalle luottotappiona, mikäli hankkeen kustannuksia jää korvaamatta eikä yhdistyksellä ole kykyä maksaa väliaikaislainaa kunnalle. Muita riskejä hankkeeseen liittyen ovat kunnan kassatilanne huomioiden mahdollinen kunnan oma lainanottotarve, jolloin kunnan maksettavaksi jäävät lainan kulut ja korot, sekä väliaikaislainoista johtuva kunnan hallinnollinen ja kirjanpidollinen työ, tilintarkastuksen työ sekä sen kustannus.
Ensimmäistä kuntaan saapunutta hakemusta käsiteltäessä on perusteltua päättää väliaikaislainan myöntämisen periaatteet ja hallinnollinen menettelytapa, joiden hyväksymistä hallitus voi esittää kunnanvaltuustolle.
Väliaikaislainan myöntämisen periaatteet:
Kunta myöntää antolainoja pääsääntöisesti vain omille konserniyhteisöilleen. Poikkeuksen muodostavat kunnassa toimivien yleishyödyllisten yhteisöjen EU-rahoitteisten maaseudun kehittämishankkeiden välirahoitukseen myönnettävät lyhytaikaiset antolainat.
- Hanke ei sisällä merkittävää riskiä Siikajoen kunnan taloudelle.
- Hankkeen toteutus tukee Siikajoen kunnan strategisia tavoitteita.
- Hanke on saanut hyväksytyn rahoituspäätöksen ja läpäissyt mahdollisen rahoittajan suorittaman tarkastuksen.
- Rahoittaja ei tarjoa mahdollisuutta hakea ennakkomaksatusta hankkeen kustannuksiin.
- Hanke ei ole saanut väliaikaista rahoitusta pankilta.
- Väliaikaisesta lainasta laaditaan velkakirja ja laina tulee maksaa takaisin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun rahoittaja on maksanut haetun tuen yhdistyksen tilille.
- Huomioiden hankkeen yleishyödyllisyys, laina-aika sekä ulkopuolisen rahoittajan myöntämä tuki, lainalle ei makseta sovittuna laina-aikana korkoa. Vastuuvakuutta ei myöskään em. syistä vaadita.
Voimassaolevan hallintosäännön §62 mukaan kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta ja antamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista, jotka kirjataan talousarvion rahoitusosaan. Kunnanhallitus voi myöntää väliaikaislainaa vain talousarvion rahoitusosassa antolainauksen muutokseen varatun määrärahan mukaisesti. Antolainojen muutoksiin ei ole varattu määrärahaa talousarviossa 2025.
Jotta kunnanhallitus voisi myöntää Revonlahden kotikyläyhdistykselle hakemuksen mukaisen väliaikaislainan hankkeeseen, vaatii tämä valtuuston talousarviomuutosta rahoituslaskelman antolainauksen muutoksiin. Tasapuolisen kohtelun vuoksi on myös syytä varautua vastaaviin muihin väliaikaislainahakemuksiin. Talousarviomuutos koskee talousarviovuotta 2025 ja taloussuunnitelmavuotta 2027 seuraavasti: talousarviovuodelle 2025 muutetaan antolainasaamisten lisäystä -100 000 euroa ja suunnitelmavuodelle 2027 muutetaan antolainasaamisten vähennystä 100 000 euroa. Alla kuvattuna muutokset rahoituslaskelmaan:
Esittelijä Kunnanjohtaja Tiina Hovi
Päätösehdotus Kunnanhallitus:
1. esittää valtuustolle hyväksyttäväksi väliaikaislainan myöntämisen periaatteet yllä esitetyn mukaisesti,
2. esittää valtuustolle talousarviomuutosta rahoituslaskelmaan seuraavasti: talousarviovuodelle 2025 muutetaan antolainasaamisten lisäystä -100 000 euroa ja suunnitelmavuodelle 2027 muutetaan antolainasaamisten vähennystä 100 000 euroa,
3. myöntää Revonlahden kotikyläyhdistykselle väliaikaislainan 31 271 euroa, edellyttäen, että valtuusto hyväksyy väliaikaislainan myöntämisen periaatteet sekä talousarviomuutoksen yllä esitetyn mukaisesti ja hanke täyttää väliaikaislainan myöntämisen periaatteet. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan laatimaan väliaikaislainan velkakirjan yhdistykselle.
Päätös Jacqueline Aguilera Velásquez ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi, Revonlahden Kotikyläyhdistys ry:n puheenjohtaja) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |