RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 05.06.2025/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Teknisen lautakunnan vaali toimikaudeksi 2025-2029
KHALL 19.05.2025 § 156
Valmistelija vt. Hallintojohtaja Satu Keskitalo
Siikajoen hallintosäännön mukaan teknisessä lautakunnassa on puheenjohtaja ja kuusi jäsentä.
Teknisen lautakunnan päävastuualueelle kuuluvat seuraavat tulosalueet: hallinto, yhdyskuntasuunnittelun toteuttaminen, ympäristön hoito, jätehuolto, kiinteistöt, muu toiminta, rakennus- ja ympäristönvalvonta ja ympäristön huolto. Hallintosäännön 23§ määritellään tarkemmin teknisen lautakunnan tehtävät.
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
- asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
- henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa; eikä
- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuomaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tiina Hovi
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1. päättää teknisen lautakunnan toimikaudeksi neljä (4) vuotta,
2. valitsee tekniseen lautakuntaan seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen sekä
3. nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Kunnanhallitus yksimielisesti päätti esittää valtuustolle, että valtuusto
1. päättää teknisen lautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,
2. valitsee tekniseen lautakuntaan seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen sekä
3. nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
KVALT 05.06.2025 § 58
88/00.00.01.00/2025
Päätösehdotus Valtuusto
1. päättää teknisen lautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,
2. valitsee tekniseen lautakuntaan seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen sekä
3. nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Erkki Loponen saapui kokoukseen ennen asian käsittelyä klo 16:06.
Veijo Laine esitti, että teknisen lautakunnan puheenjohtajaksi valitaan Janne Käkelä ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jukka Ruopsa, jäseneksi valitaan Minna Luoma ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Aini Matinlauri, Veijo Laine ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Sirkka Yrjänä, Markus Kuotesaho ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Keijo Mustonen.
Jacqueline Aguilera Velásquez esitti, että Siikajoen SDP valtuustoryhmä esityksestä teknisen lautakunnan jäseneksi valitaan Heli Luoma ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Minna Horsma.
Pirkko Häli esitti, että teknisen lautakunnan jäseneksi valitaan Jari Pietola ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Matti Laakso.
Matti Pohjola esitti, että Siikajoen kunnan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän esityksestä teknisen lautakunnan varapuheenjohtajaksi valitaan Sinikka Eirola ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Erik Ekman.
Valtuusto
1. päätti teknisen lautakunnan toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,
2. valitsi tekniseen lautakuntaan seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen valtuutettujen esitysten mukaisesti sekä
3. nimesi jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:
Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Janne Käkelä (pj) Jukka Ruopsa
Sinikka Eirola (vpj) Erik Ekman
Minna Luoma Aini Matinlauri
Veijo Laine Sirkka Yrjänä
Markus Kuotesaho Keijo Mustonen
Heli Luoma Minna Horsma
Jari Pietola Matti Laakso
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |