Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 05.06.2025/Pykälä 55


 

Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2025-2029

 

KHALL 19.05.2025 § 153 

 

 

Valmistelija vt. Hallintojohtaja Satu Keskitalo

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Jäsenistä valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtaja ja yksi varapuheenjohtaja. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa (vuoden 2025 vaalit) esiintyneitä äänestäjäryhmiä.

 

Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

Huomionarvoinen on myös vaalilain 13 §:n säännös, jonka mukaan ”jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa”.

 

Vuoden 2025 kunnallisvaaleissa seuraavat äänestäjäryhmät asettivat ehdokkaita:

 

1) Kansallinen Kokoomus r.p.

2) Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.

3) Suomen Keskusta r.p.

4) Perussuomalaiset r.p.

5) Vasemmistoliitto r.p.

6) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tiina Hovi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto

1. vahvistaa keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi seitsemän (7). Varsinaisia jäseniä on lain mukaan viisi.
2. suorittaa keskusvaalilautakunnan vaalin toimikaudeksi 2025-2029. Varajäsenet valtuusto asettaa siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
3. nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokoustauko klo 16:16-16:41.

 

 

KVALT 05.06.2025 § 55  

82/00.00.01.00/2025  

 

  

 

Päätösehdotus Valtuusto

1. vahvistaa keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi seitsemän (7). Varsinaisia jäseniä on lain mukaan viisi.
2. suorittaa keskusvaalilautakunnan vaalin toimikaudeksi 2025-2029. Varajäsenet valtuusto asettaa siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
3. nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Helena Kukkonen esitti, että Keskustan valtuustoryhmä esittää keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajaksi Marko Ruotsalaista, 2.varajäseneksi Matti Aholaa ja 7. varajäseneksi Esko Kantolaa.

Heikki Keskitalo esitti, että SDP valtuustoryhmä esittää keskusvaalilautakuntaan varapuheenjohtajaksi Maarit Ukonmaanahoa, 3. varajäseneksi Päivi Sireniä ja 4. varajäseneksi Minna Horsmaa.

Pirkko Häli esitti, että keskusvaalilautakuntaan jäseneksi valitaan Jani Kaarre ja 5. varajäseneksi Tuomas Ketola.

Aila Mäkisalo esitti, että keskusvaalilautakuntaan jäseneksi valitaan Tuula Kärki ja 6. varajäseneksi Sari Ala-Aho.

Marko Niinimaa esitti, että keskusvaalilautakuntaan jäseneksi valitaan Mauri Krankkala ja 1. varajäseneksi Risto Niemelä.

Valtuusto

1. vahvisti keskusvaalilautakunnan varajäsenten määräksi seitsemän (7). Varsinaisia jäseniä on lain mukaan viisi.
2. suoritti keskusvaalilautakunnan vaalin toimikaudeksi 2025-2029. Varajäsenet valtuusto asetti siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
3. nimesi jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:

Varsinaiset jäsenet:
Marko Ruotsalainen (pj)
Maarit Ukonmaanaho (vpj)
Tuula Kärki
Mauri Krankkala
Jani Kaarre

Varajäsenet:
1. Risto Niemelä
2. Matti Ahola
3. Päivi Siren
4. Minna Horsma
5. Tuomas Ketola
6. Sari Ala-aho
7. Esko Kantola