Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 36


 

Valtuutettu Ruopsan valtuustoaloite: Meijerisaaren saamisesta asemakaavan mukaiseen käyttöön

 

KVALT 21.03.2024     

79/10.03.01.06/2024     

 

 

 Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden

käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen pöytäkirjaan.

 

Päätös Valtuutettu Ruopsa jätti 21.3.2024 seuraavan aloitteen:

"Valtuustoaloite 21.3.2024

Jukka Ruopsa

Valtuustoaloite Meijerisaaren saamisesta asemakaavan mukaiseen käyttöön.

Siikajoen kunta möi Meijerisaaressa sijaitsevan meijerirakennuksen ostajalle, joka ostotarjouksessaan aikoi käyttää suojeltua meijerirakennusta pienkoneiden ja museoajoneuvojen entisöintiin ja kunnostamiseen.

Siikajoen kunta hyväksyi alueen asemakaavan muutoksen 5.6.2013. Muutettu kaava mahdollistaa viiden omakotitalon rakentamisen Meijerisaareen.

Esitän, että Siikajoen kunta ryhtyisi toimenpiteisiin kaavoittamansa Meijerisaaren saamiseksi asuntorakentamiselle, johon tarkoitukseen kaavamuutos on tehty.

Kiinnostus rakentamiseen kuitenkin estyy Meijerirakennuksen omistajan käyttäessä rakennuksen ympäristön tontteja vastoin tekemäänsä ostotarjousta. Meijerirakennuksen tonttia ja viereisiä kunnan omistamia tontteja käytetään raskaiden kaivinkoneiden, kuorma-autojen ja rekka-autojen pysäköintiin. Saaren eteläpään viheralueelle on muodostunut rekka-auton pysäköintitila. Alueelta myyty tonttikauppa peruuntui kaivinkoneiden vallatessa ympäristön.

Myös raskaan rekkaliikenteen syntyminen Meijerisaarentiellä estää potentiaalisen asuntokysynnän alueeseen. Meijerisaarentien mantereenpuoleiseen alkupäähän tulisi laittaa raskailla ajoneuvoilla kielletyn ajon liikennemerkki.

Rakennuksen omistaja tulee velvoittaa myös puhdistamaan ostamansa meijerirakennuksen ja sen ympäristön tontit välittömästi niihin lasketuista hydrauliikka- ja jäteöljyistä. Öljyt estävät käytännössä virkistysalueeksi kaavoitetun saaren itäosan käytön ja ne ovat vaarassa valua sulamisvesien mukana viereiseen Siikajokeen.

Esitän, että Siikajoen kunta kieltäisi meijerirakennuksen omistajaa käyttämästä rakennusta ja sen ympäristöä raskaiden ajoneuvojen varastointiin. Omistajaa vaaditaan puhdistamaan pilaamansa maaperän ja käyttämään rakennusta ostotarjouksensa mukaisesti.

Jukka Ruopsa

valtuutettu"