Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 31


9 Valtuustoaloite 9.9.2021 PS-valtuustoryhmä

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite: Kunnan omaisuuden myynti

 

KHALL 11.03.2024 § 102 

 

  

Valtuusto   § 124  9.9.2021

Kunnanhallitus  § 409  4.10.2021

 

448/01.016/2021

 

KVALT § 124  Hallintosäännön 114 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Aloitteen jättämisestä tehdään merkintä saman kokouksen

pöytäkirjaan.

 

Päätös:  Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti 9.9.2021 seuraavan

valtuustoaloitteen:

 

"Valtuustoaloite PS-valtuustoryhmä.

 

Ongelmia on tuottanut, kun kuntalainen on esittänyt kiinnostuksensa ostaa kunnalta omaisuutta saada kauppa tehtyä tasapuolisesti. Usein tarjouksen jättämisen jälkeen on ilmennyt muitakin omaisuudesta kiinnostuneita.

 

Tilanteen muuttamiseksi esitämme, että kunnan omaisuus, josta ilmenee osto kiinnostusta, eikä se ole jo yleisessä myynnissä, laitetaan kohde aina yleiseen myyntiin, jos kunta päättää luopua ko. omaisuudesta.

 

Myynti tavaksi esitämme huutokauppaa, joko nettihuutokaupassa (kiertonet.fi, huutokaupat.com.) tai paikalla pidettävällä yleisellä huutokaupalla."

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

KHALL § 409  Hallintosäännön mukaan:

 

24§ Lautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta päättää lautakunnan alaisen toiminnan käytöstä poistetun irtaimiston myynnistä.

 

59§ Omaisuuden luovuttaminen ja vuokraaminen Kunnan omaisuuden luovuttamisesta ja vuokraamisesta päättää kunnanhallitus valtuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa muille toimielimille ja viranhaltijoille.

 

Kj:n esitys:  Kunnanhallitus siis päättää maa-alueiden myynnistä, mikäli valtuusto on hyväksynyt luovutusehdot kuten hinnan. Kunnanhallituksen alaisen toiminnan osalta irtaimen tavaran myynti on kunnanhallituksen päätettävissä.

Mikäli maa-alueesta tarjottu hinta on eri kuin valtuuston päättämä, tulee kunnanhallituksen tehdä päätösesitys myynnistä valtuustolle.

 

Päätöstä tehdessään kunnanhallitus voi hyväksyä tarjotun hinnan tai laittaa maa-alueen myyntiin joko kunnan nettisivuille tai eri huutokauppasivuille.

 

Jatkossa kaikkiin maa-alueista tehtyihin tarjouksiin lisätään esitys, että kunnanhallitus laittaa maa-alueen julkiseen myyntiin ja päättää myyntitavan ja paikan.

 

Kunnanhallitus merkitsee em. toimenpiteet tiedoksi ja esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee toimenpiteet tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Kh:n päätös:  Tiina Hovi esitti, että asia palautetaan takaisin valmisteluun asian tarkempaa selvittämistä varten.

 

Kauko Lehto, Jacqueline Aguilera Velásquez ja Jari Ojala kannattivat Tiina Hovin esitystä.

 

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian takaisin valmisteluun asian tarkempaa selvittämistä varten.

 

Liitteet  Liite 6 Valtuustoaloite 9.9.2021: PS-valtuustoryhmä

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Kunnan omaisuutta on myyty kiertonet.fi tai huutokaupat.com -palveluissa valtuuston päättämien periaatteiden mukaisesti. Näin ollen kaikki kiinnostuneet ovat päässeet tekemään tarjouksen. Myös irtaimistoa on myyty ko. palveluiden kautta. Voidaan todeta, että toimivat ja yleisesti hyväksytyt ratkaisut ovat jo käytössä.

 

Muut mahdolliset ostotarjoukset käsitellään aina kunnanhallituksessa, joka määrittelee myyntiprosessin tapauskohtaisesti. Lopullisen päätöksen tekee valtuusto.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee em. toimenpiteet tiedoksi ja esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

KVALT 21.03.2024 § 31  

8/00.01.03.01/2024  

 

 

Päätösehdotus Valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.