Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siikajoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.siikajoki.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 278



 

Lausuntopyyntö YVA-menettelyn tarpeesta, Vareskarin tuulivoimahanke

 

KHALL 07.10.2024 § 278  

177/11.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Maanmittausinsinööri Merja Ojanperä

 

Kuntaan on saapunut 23.9.2024 ELY-keskukselta lausuntopyyntö YVA-menettelyn tarpeesta liittyen Siikajoen Vareskarin tuulivoimahankkeeseen.

 

Solar Wind Finland Oy on lähettänyt Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiedustelun ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) mukaisen menettelyn tarpeesta tuulivoimalan rakentamiseksi Siikajoen Vareskariin.

 

YVA-lain (252/2017) 1.2.2019 päivitetyn, liitteen 1 hankeluettelon mukaan YVAmenettelyä sovelletaan tuulivoimalahankkeisiin, joissa laitosten määrä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 45 megawattia. Tämän lisäksi YVAmenettely voi tulla harkinnanvaraisesti sovellettavaksi ELY-keskuksen päätöksellä, mikäli hanke aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, merkittäviä ympäristövaikutuksia (YVAL 3 §). Päätöksenteon perustana olevista tekijöistä on säädetty YVA-lain liitteessä 2.

 

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää lausuntoa YVA-menettelyn tarpeesta 24.10.2024 mennessä.

 

Siikajoen Vareskarin tuulivoimahanke sijoittuu Varessäikän sataman edustan Vareskarin luodolle. Alustavassa suunnitelmassa Vareskarin luodolle on tarkotus sijoittaa yksi tuulivoimala, jonka nimellisteho on maksimissaan 6,4 MW. Voimalan napakorkeus on 139 m ja roottorien siiven pituus 81 m. Voimaloiden korkeus on siis enintään 220m. Varessäikän satama-alueella on yksi olemassa oleva tuulivoimala. Uusi voimala on tulossa nykyisestä voimalasta noin puoli kilometriä merelle päin. Uusi voimala on suunniteltu alustavasti liitettäväksi samaan sähkölinjaan olemassa olevan voimalan kanssa.

 

Maakunta kaavassa hankealueen läheisyyteen kohdistuu merkinnät ge-3 (tuuli-ja rantakerrostuma) ja venesatama. Alueella on voimassa Siikajoen rantayleiskaava. Vareskari on kaavassa osoitettu ET-1 alueeksi. (Yhdyskuntateknisen huollon alue -1 Tuulivoimaloille varattu alue). ET-1 alue sijoittuu kaavassa LV-2 (Kalasatama) alueen sisälle. Yleiskaava on laadittu 1990 -luvulla ja kaava on tullut voimaan vuonna 2003. Kaavan laadinnan aikaan tuulivoimaloinen koot ovat olleet huomattavasti nykyistä pienempiä.

 

Hankkeella todetaan olevan vaikutuksia ympäristöön, pääasiassa maiseman muuttumisesta, luontoon kohdistuvista vaikutuksista, melusta ja rakentamisen aikaisesta liikenteestä. Lähimpiin asutukseen on yli 1150m. Ympäristövaikutuksia on tässä vaiheessa kuvattu niukasti. Hankkeen esittelyssä todetaan, että ympäristövaikutuksia ja hankkeen ratkaisuja tarkennetaan kaavoituksen yhteydessä. Kaavoitushanketta ei ole esitetty Siikajoen kunnalle.

 

Vaikutusten arvioinnissa on esitetty, että uusi voimala ei tuo lisävaikutuksia virkistystoimintaan ja maisemavaikutukset ovat lähinnä merelle päin. Melun ja välkkeen osalta on esitetty yhteisvaikutukset olemassa olevan voimalan kanssa. Hankkeessa esitetään, että uusi voimala ei aiheita lisävaikutuksia asutukselle ja kylille, koska alueella on jo voimala. Myös suojelualueiden osalta todetaan, että yhden voimalan lisähanke ei tuo lisävaikutuksia suojelualueille.

 

Täydennysosassa on lyhyt kuvaus alustavista vaikutuksista luonnonympäristöön. Alueen läheisyydessä olevat lintujen pesimäalueet ja muuttoreitit kartoitetaan kaavoituksen yhteydessä lintuselvityksessä ja otetaan huomioon voimalapaikan sijoittelussa. Projektin aikana tarkennetaan muut biologiset ja geologiset vaikutukset. Alueella on tehty varsin kattavia selvityksiä mm. linnuston osalta muiden hankkeiden yhteydessä. Näitä selvityksiä ei ole juurikaan hyödynnetty alustavassa vaikutusten arvioinneissa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Pertti Severinkangas

 

Päätösehdotus Siikajoen kunta ei edellytä hankkeelle YVA-menettelyä, mutta hankkeesta tulee tehdä asiantuntijan tekemät selvitykset ympäristövaikutuksista ja arvioida soveltuuko Vareskari nykyisen kokoisen tuulivoimalan sijoituspaikaksi. Hankkeen tuulivoimalan koko on huomattavasti suurempi kuin viereinen olemassa oleva voimala. Hankkeen yhteisvaikutukset vaikuttavat lähimpiin asutuksiin melun ja välkkeen osalta. Ohjearvot saattavat ylittyä useassa loma-asunnossa. Hanke vaikuttaa maisemaan myös ranta-alueelta päin katsottuna. Yksittäisellä voimalalla voi olla suuri vaikutus Vareskarin ja ranta-alueen pesimälinnustoon sekä Varessäikän edustan merialueen lintujen muuttoreitteihin. Vareskarin ja Sataman välisellä mahdollisella pengertiellä on vaikutuksia vesistöön ja vesieliöstöön. Hanke vaikuttaa satama-alueeseen ja sen virkistyskäyttöön. Hankkeella on vaikutuksia nykyisen yleiskaavan toteutukseen satama-alueen osalta, hankkeesta tulee tehdä kaavatarkastelu ja mahdollinen kaavamuutos.

 

Päätös Jari Ojala esitti, että Siikajoen kunta toivoo hankkeelle YVA-menettelyä.

Jukka Ruopsa, Laura Vikiö ja Helena Klaavo kannattivat Jari Ojalan tekemää muutosehdotusta.

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että on tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus joten asia ratkaistaan nimenhuutoäänestyksellä.

Ne, jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät JAA.
Ne, jotka kannattavat Jari Ojalan tekemää muutosehdotusta, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 JAA ääntä (Haapakoski Aino Liisa, Mustonen Keijo ), 4 EI ääntä (Klaavo Helena, Ojala Jari, Ruopsa Jukka, Vikiö Laura ), 2 TYHJÄ (Pohjola Matti, Lehto Kauko) ja 1 POISSA (Niskanen Hanna).

Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi on tullut äänin 2 - 4 - 2 Jari Ojalan tekemä muutosehdotus, että Siikajoen kunta toivoo hankkeelle YVA-menettelyä.

Kokoustauko pykälän käsittelyn jälkeen 18:47 - 18:54.